kesämuisteloita

Jopas oli pitkä kesäloma bloginkirjoittajalla, vaihtui jossain vaiheessa jo syyslomaksi. Viimeksi olen näemmä kirjoittanut ennen kesälomani alkua, 16.6. Tämän jälkeen on tapahtunut yksi Ruotsin-matka laivaristeilyineen, kuumine busseineen ja eläimineen. Heinäkuussa taas tapahtui... mitä?

Tässä vaiheessa avuksi tulee iPhoton kuvakirjasto tapahtumineen. Heinäkuussa kävimme Särkänniemessä. Muistin hiljalleen palautuessa muistankin, kuinka kyseinen päivä oli ainoa sateeton ja kohtuullisen lämmin koko viikossa. Tämä taas tarkoitti automaattisesti sitä, että vaikka olimmekin koko päivän huvipuistossa, emme ehtineet kovinkaan moneen laitteeseen. Aika meni täysin turhaan odotteluun. Tulipahan kokeiltua kameran videokuvausominaisuuksia ja iMovien editointikykyä. Täysin kelvollinen 720p-video syntyi yhdessä illassa. Elättelen toiveita, että nykyinen nokialaiseni vaihtuu iPhoneen (kunhan Sonera saa toimituksensa edes johonkin kuntoon), jolloin kuvat ja videot ovat nähtävissä myös kännykästä.

Elokuussa koulut alkoivat ja allekirjoittanut siirtyi päätoimisesta tutkijasta puolitoimiseksi tutkijaksi ja puolitoimiseksi opettajaksi. Käytännössä töiden määrä kasvoi palkan pysyessä (vielä) samana. Tosin siirryin entisen palkkaportaan ylimmältä tasolta nykyisen portaan alimmalle, joten toivoa vielä on.

Nyt on jo syyskuun puoliväli, ensimmäinen opetusperiodi siis kohta puolessa välissä. Enkä vieläkään ole saanut sitä käyttöliittymistä kertovaa blogimerkintää tehtyä. Kai siitä sentäs jossain vaiheessa mainitsin...

Blogikirjailijan mietteitä

Digitoday uutisoi äskettäin erään toisen uutisen. Uutisen sanoma oli tyly: "tilastojen mukaan 133 miljoonasta blogisaitista vain 7,4 miljoonaa oli ladattu uusilla aineistoilla viimeisten 120 päivän aikana." Onneksi aikaraja oli sen verran väljä, että tämä blogi pääsi kuin pääsikin tuohon blogien päivittyvään joukkoon. Pääsi, vaikka alkuperäinen kerran päivässä on hyytynyt turhan nopeasti kerran kuussa -tahtiin.

Miksi tahti sitten hidastuu? Ehkä suurin syy on kirjoittamisen aloittamisen vaikeus. Sopivia aihioita voi päässä pyöriä vaikka kuinka paljon, mutta niiden "blogiuttamiseen" vaaditaan aikaa, toimittamista ja tietokone.

Mikroblogit ja lärvikirjan tilatiedot päivittyvät helposti vaikka kännykällä, mutta normaalimittaisen blogin kirjoittaminen pelkällä numeronäppäimistöllä ei ole kovinkaan miellyttävää. Lyhyen, tekstiviestin mittaisen mikroblogin voi roiskaista helposti menemään sen kummempia miettimättä, mutta oikea blogi pitää vähintään jäsentää järkeväksi kokonaisuudeksi. Tämä tosin auttaa samalla mielipiteiden ja pohdintojen jäsentämistä päässä. Mutta silti tämä ylimääräinen "vaiva" aiheuttaa sen, että ajatusten suoltaminen blogiin vaatii säännöllistä toimintaa (tyyliin urheilu) tai vaarana helposti on asian siirtäminen myöhemmäksi, jolloin kirjoitusten välit pidentyvät pahimmassa tapauksessa äärettömän pitkäksi.

Eräs ongelma blogeissa on lukijakunnan vähyys. En tiedä, kuinka moni tätäkään tekstiä lukee (veikkaus: harva), mutta olisi todella naurettavaa kertoa "kävinpä tässä Tallinnassa ja siellä oli paljon huonosti käyttäytyviä suomalaisia", jos blogin lukijakunnasta suurin osa tietää minun käyneeni Tallinnassa osan ollessa vielä matkalla mukana. Tai mistä minä tiedän - olisiko se naurettavaa? (Kiinnostuneille: Kyllä, kävin Tallinnassa ja suurin osa vastaantulijoista oli ääliömäisesti käyttäytyviä suomalaisia).

Hintoja niin erilaisia

Taas on aikaa vierähtänyt viime kerrasta turhan paljon. Minulla oli jo muutama aiheenpoikanen kirjoitusta vaille valmiina, kun törmäsin viikonloppuna mielenkiintoiseen ilmiöön: tuotteiden hinnoitteluun.

Suomessahan on ns. normaalien tavaroiden osalta totuttu tilanteeseen, jossa tavarat maksat jonkin verran ja naapurikaupassa hieman vähemmän, mutta suuria hintaeroa ei pahemmin ole. Vaan miten on tilanne atk-tuotteiden kanssa, varsinkin jos jätetään muutaman päivän pikatarjoukset vertailun ulkopuolelle? Vielä kohtuullisen pieni ero löytyi mustekasetissa, joka maksoi 14,95 euroa ja naapurikaupassa 18,95 - eli siis lähes 30% enemmän. Keskiluokkaa hintakiskonnan törkeydessä edustaa SD-kortti, jonka hinta lähikaupassa (19,90) oli kaksinkertainen vähän kauempana sijaitsevaan kauppaan (9,90). Molemmissa tapauksissa kyse oli täsmälleen samasta tuotteesta, ei siis korvaavasta halpisversiosta.

Entäpä sitten hieman vanhempi PC-peli. Halvimmillaan(?) sen hinta oli tipahtanut jo 9,90 euroon kun taas leluihin erikoistunut kauppa myi samaa peliä tyynesti hintaa 49,90 euroa. Siis kympin tuotteessa 40 euron hintaero! Eikä kyse ollut edes mistään sisäänvetotarjouksesta.

Mitäpä tästä voisi päätellä? Vaikka ruokakaupassa onkin lähes sama mistä sapuskansa hankkii, kannattaa tekniikan maailmassa edelleen vertailla hintoja.

Aikaa!

Jo on aikaa mennyt viime kirjoituksesta. Ajasta puheenollen (huom! aasinsilta, winkwink), eilinen töllöstä tullut paycheck pisti pohtimaan ajan syvintä olemusta. Olisiko mahdollisuutta nähdä eri ajankohtaan ja jopa muuttaa sitä?

Itseasiassa me päivittäin katsomme tulevaisuuteen. Pystymme arvioimaan tiettyjen valintaketjujen todennäköisen lokaalin vaikutuksen lyhyen ajan päähän. Voimme siis päätellä, että suurella todennäköisyydellä jalkaan sattuu, jos potkaisemme ohikulkevaa autoa. Todennäköisyyden tarkkuus heikkenee, jos arvioimme vaikka autosta nousevan henkilön ensireaktioita. Ja loppujen lopuksi potkun vaikutus voi kadota kokonaan muutaman vuoden päästä, vaikuttaen sitten äkisti johonkin tulevaisuudessa tapahtuvaan valintaan ja muuttaen koko tulevaisuusnäkymän täysin toiseksi.

Hieman vaikeustasoa nostaen voimme ottaa lähtökohdaksi jonkin tapahtuman tulevaisuudessa ja päättelemällä ne tapahtumat (ja todennäköisyydet), joita tarvitaan ko. tulevaisuustapahtuman takia. Edelleen tämä on lokaalisti kohtuullisen helppoa, jos aikajänne on lyhyt. Vaikeammaksi asia tulee, jos laajennamme joko vaikutuspiiriä tai siirrämme tapahtumaa kauemmaksi.

Seuraavaksi vaikeampaan suuntaan mennään (mielestäni), jos katsomme menneisyyteen. Menneisyyden vilkaisu read only-tilassa on kohtuullisen turvallista, koska tapahtuma on se, mikä on, eikä enää vilkaisusta miksikään muutu. Itse ainakin koen ajan olevan suuri, ellei jopa äärettömän suuri graafi, jossa tehtävät valinnat muuttavat nykytilaa. Pienikin valinta voi vaikuttaa ajan myötä paljon, tosin yleensä vaikutus vaimenee olemattomaksi. Vilkaisussa menneisyyteen katsomme siis valintamme uudelleen nykyisyyden säilyessä samana.

Nyt menemme entistä vaikeampaan skenaarioon: menneisyydessä käyntiin. Koska valinnat tehdään uudelleen (tai niitä on jopa uusia), on kohtuullisen suuri todennäköisyys, että nykyisyys vaihtuu käynnin yhteydessä. Tämähän on se perinteinen elokuvaskenaario, josta riittää hupia pitkälle.

Viittaamani elokuva kertoi tulevaisuuteen vilkaisusta. Jos aikaisemmat aikamatkailut olivat kohtuullisen yksinkertaisia, päästään tulevaisuuden kanssa itse asiaan. Toki voimme helpottaa asiaa sallimalla kuvitteellisen tulevaisuuspeilin näyttävän yhden mahdollisen (vaikkapa todennäköisimmän) todellisuuden. Tällöin kyseessä on kuitenkin vain ensimmäiseksi kertomani tulevaisuuden ennustus, eikä näytetyllä tulevaisuudella ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Entä jos tulevaisuuspeili näyttäisi aina totuuden? Peili varmaan näyttäisi vain hyvin yksinkertaisia asioita, esim. kaukana tulevaisuudessa, jolloin yksilöllä on vielä valinnanmahdollisuuksia loppuelämänsä suhteen. Jos taas peili näyttäisi, että kävelen tunnin päästä kaupungilla, olisi siellä kävelemässä vaikka sitoisin itseni sänkyyn kiinni. Tulevaisuuteni on valittu, eikä sitä voi muuttaa.

En tiedä, onko tulevaisuudessa matkailu (ja paluu takaisin) jopa helpompaa kuin tulevaisuuten katsominen. Loikka tulevaisuuteen tapahtuisi varmasti yhteen mahdollisista tulevaisuusnäkymistä, jolloin tulevaisuus voi varsin vapaasti olla oikeasti (loikkarin kannalta) erii kuin missä hän on käynyt. Menneisyyden kanssa ongelmaksi muodostunut nykyisyyden muuttuminen ei ole ongelma, koska nykyisyydellä ei tässä tapauksessa ole "oikeaa" mitään tilaa, mikä voisi muuttua. Vastaavasti näkemämme tulevaisuus muuttuu koko ajan, joten loikan vaikutus tulevaisuuteen tekee vain sen, mitä muutenkin tapahtuisi. Toki matkustus voi aiheuttaa erilaisen tulevaisuuden kuin ilman matkustusta, muttei muuttunutta tulevaisuutta.

Ai niin, se elokuvassa olleen vehkeen näyttämä todellisuus ei ollut kovinkaan oikea. Johtuiko tämä sitten tulevaisuuden näkemisestä vai mistä, mutta eipä tuon tarjoama apu ollut sääennustusta kummempi. Ehkä vähän tarkempi.

Vastuuntuntoista väkeä

Suomalaiset johtajat ovat vastuuntuntoisia ja juuri siksi heille pitää maksaa vähintään kymmenkertaisesti tavallisen työntekijän palkka. Palkka siksi, että johtajan paikalle saataisiin varmasti ammattitaitoinen ihminen. Näinhän meille on opetettu. Johtajille annetaan palkkaan "riskilisä", ylimääräisiä etuuksia ja lähes täydellinen koskemattomuus. Näinhän on myös eduskunnassa, jossa tavalliset lait eivät enää edustajia päde, palkka nousee inflaatioitakin nopeammin ja kaikkia verottomia etuuksia eivät tavalliset kansalaiset edes tiedä.

Hyvä näin, kun johtaja kerran joutuu kantamaan vastuunsa ja miettimään päätöksiensä seurauksia. Rankkaa sellainen.

Ikävä kyllä johtajien vastuunkannossa on ollut turhan paljon säröjä. Yleensä siinä vaiheessa, kun vastuu päätöksestä pitäisi kantaa, ilmoittautuu johtaja "sairaaksi", virkavapaalle, lomalle tai on muuten vain poissa, eikä kommentoi. Kriisin hetkellä varsinaisen toiminnan joutuu tekemään vähempipalkkainen virkamies tai pikkupomo kalliin johtajan luhistuessa.

Otetaanpa tapaus Fortum. Kuka kantoi oikeasti vastuun kansan vihasta vai kantoiko kukaan? Poliitikoista ei ole vielä kukaan ilmoittautunut vastuulliseksi, Häkämies syyttää edeltäjäänsä, Pekkarinen sanoo yrittäneensä edes jotain, demarit syyttävät kokoomusta ja kaikki ovat yhtä mieltä ainoastaan siitä, ettei itse ole syyllinen. Valvonnan puutetta perusteltiin sillä, ettei valvojilla ollut oikeastaan mitään valtaa missään. Eipä tosin tainnut olla edes asiantuntemustakaan...

Fortumin johto taas päätti heittää pyyhkeen kehään jo aikaisemmin, ennen kuin Venäjän ikiroutaostot aiheuttavat osinkoja suurempaa lynkkausmielialaa. Lisäksi hallituksen kaavailemat energiaverot olisivat muutenkin laskeneet Liliuksen palkan huomattavasti aikaisempaa pienemmäksi, joten parasta oli siirtyä eläkkeelle. Häkämies taas otti Fagernäsin eron omaksi ansiokseen, jotta oma nahka pelastuisi (vasta muutama päivä aikaisemmin hän oli tiukasti Fortumin johdon takana).

Ainakaan vielä ei ollut Liliuksen suuresta palkasta ollut mitään hyötyä. Vastuuta ei otettu sen paremmin, sitoutumista ei pahemmin ollut ja nyt pääsemme maksamaan vielä eläkettä, jolla olisi palkannut 40 työtöntä. Onneksi valtio sai edes osan takaisin verorahoina.

Säästöä vai ei?

Pohdin aikoinaan säästöjen ja valintojen merkityksestä (kansa)kunnan taloudelle. Sama virsi tuntuu jatkuvan edelleen. Säästetään jostain, mutta kukaan ei tiedä, säästetäänkö oikeasti vai ei.  Eli pahimmassa tapauksessa me kansalaiset saamme siis entistä kalliimmalla entistä vähemmän entistä väsyneemmiltä työntekijöiltä. Asiasta voi lukea Lillrankin ajatuksia terveydenhuoltoon liittyen vuodelta 2006, vaikka lähteenä onkin törkeä lääketeollisuuden lobbauslehtinen (on olemassa myös joku uudempikin juttu, mutta en sitä tähän hätään löytänyt). Väitän, että ongelmat voidaan yleistää koskemaan myös koko kuntataloutta.

Esimerkiksi kuntaministerimme tuntuu olevan hukassa vaatiessaan kaupungeille tuottavuusohjelmaa, mutta samalla vaatiessaan, ettei lomautuksia saa tehdä. Jäljelle jää siis joko eläkeputki tai puhtaat irtisanomiset. Raaka-aineiden hintoja tuskin saadaan alaspäin, eikä kysyntäkään lama-aikana kasva. Näin siis palveluiden laadun pysyessä samana. Toki ministeri ehti jo eilen ilmoittaa, että kuntaliiton kanssa keskustellaan normien heikennyksistä (hoitotakuukin lentäisi äkkiä pihalle, ellei sitä olisi pultattu lakiin kiinni). Tämä siis liittyi ministerin uskomukseen, että kunnissa voidaan saada tehostamalla miljardin euron säästöt. Mitään laskelmia hän ei uskomuksensa perusteeksi vaivautunut julkaisemaan.

Säästökohteiden etsiminen onkin jo hyvässä vauhdissa. Ensimmäiseksi höylätään perinteiseen tapaan lapsilta, vanhuksilta, vammaisilta ja köyhiltä. Onkohan kukaan laskenut, paljonko oikeasti säästyy rahaa tilanteessa, jossa koulun lakkauttamisen vuoksi oppilaat kyyditetään takseilla lähikouluun? Tai paljonko "säästää" mielenterveyspalveluiden alasajo? Luokkakokojen kasvatus (varsinkin kun valtio on luvannut rahoittaa sitä)? Katujen ylläpitosäästöt pölyisenä keväänä?

Säästölistojen teko tuntuu olevan tyyliin "kas, tuossa on pari milliä, säästäkööt 200 000 euroa.. ai, tuon kanssa olinkin kalassa eilen, ei siltä viitsi mitään ottaa". Missään ei ole esitetty, onko Tampereen Aterian 700 000 euron säästötavoite optimi, mahdollinen tai edes kaupungin rahoja oikeasti säästävä. Onkohan kukaan edes laskenut sitä? Ja miksi juuri 700 keuroa? Olisiko 650 tai 750 vielä parempi? Tai miten vaikuttaisi 100 000 euron lisärahoitus?

Tampereen Aterian suhteen elättelen toiveita, että siellä aikaisempi kirjoitukseni toteutuisi. Kaupunki aikoo kilpailuttaa aterioiden tuottamisen ja olen lähes varma, että kilpailutuksen yhteydessä a) unohdetaan TA:n 1,8 miljoonan tuloutus kaupungille ja b) valitaan joku ylikansallinen toimittaja, joka kykenee rahoittamaan ensimmäisen vuoden halvat hinnat muulla toiminnalla. Tämän jälkeen huomataan, ettei TA ole kilpailukykyinen ja siirrytään käyttämään b:tä. Näin ollaan saatu kaupungin oma tuotanto alas, kaupungin tuloja vähennettyä, TA:n työntekijät jonkun toisen huoleksi (työttömyyskassa, KELA) ja sitouduttu yhteen kaupalliseen toimijaan. Kokoomuslaisen unelma siis! Tämän jälkeen b voi rauhassa hilata hinnat markkinatasolle tai jopa hiukan sen päälle. Kaupunki siis säästäessään säästi itsensä köyhäksi. Ken ei usko, voi muistella vaikkapa Espoon sähkölaitoksen myyntiä ja siitä seurannutta kuluttajaystävällistä hintakehitystä.

Suomen kannalta tilanne on sinänsä huono, koska valtio (hallitus) on käytännössä ulkoistanut säästöt ja veronkorotukset kunnille. "Tämä hallitus ei säästä" onkin oikeasti "tämä hallitus pistää kunnat säästämään". Samoin "tämä hallitus investoi" muuttuu "hallitus ehkä, mutta kunnat lopettavat investoinnit". "Tämä hallitus ei nosta veroja" voi pitää paikkansa, kun otetaan huomioon, että "tämä hallitus nostaa kuntien veroja ja maksuja". Noh, jostainhan se raha on kerättävä, mutta keräisivät edes rehellisesti.

Poliittista ajatuksenjuoksua

Täytyy kyllä myöntää, että ihailen nykyministerien syvällistä ajatustoimintaa. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa aisapari Virkkunen ja Anttila (Vanhanen&Katainen on jo niin wanha vitsi, ettei sitä viitsi tässä enää käsitellä).

Opetusministeri Virkkunen kertoi tarpeesta saada nuoret äkkiä opinahjoon. Välivuosia on aivan liian monta (tosin hän unohti mainita sen pienen yksityiskohdan, että huonosti ajottuva asevelvollisuus aiheuttaa pahimmillaan kaksi vuotta "tyhjää" lukion ja seuraavan asteen välissä) ja opiskelijat pitäisi saada nopeammin työhön lyhentämällä valmistumisaikoja. Tämä jälkimmäinen vaatimus onkin mielenkiintoinen. Virkkusen mukaan (eilisen ykkösaamu) ongelmana on, että opiskelijoiden käydessä käydessä opiskelun ohessa töissä, ei varsinaisen opiskeluajan lyhentäminen auta työajan pidentämiseen. Lääkkeeksi tarjotaan opintotuen muutosta niin, että työssäkäynti ei enää ole tarpeellista (ts. ei enää kannata tai ole mahdollista). Mikä siis oli ongelma? Alkuperäinen ongelma oli ilmeisesti saada nuoret äkkiä työelämään. Ratkaisuksi tarjotaan opiskeluajan lyhentämistä. Ongelmana vain on, että koska opiskelijat ovat jo töissä, ei opiskeluajan lyhentäminen vaikuta työuraan pidentävästi toivotulla tavalla. Ratkaisu tähän "ongelmaan" (joka ei siis enää liittynyt mitenkään alkuperäiseen ongelmaan vaan tuli ratkaisun myötä) on kieltää työnteko opintojen aikana, jolloin tämä lyhentynyt työura voidaan pidentää takaisin lyhentämällä opintoja. Nerokasta!

Entäpä maa- ja metsätalousministeri Anttila? Ensin meillä on ruokaketjun välistävetäjästä tutkimus, jonka tulosta ei viitsitä kertoa (näin hän siis sanoi haastattelussa), koska tärkeintä saada suomalaiset maksamaan enemmän ruuastaan (liian halpaa ja vähän arvostettua ministerin mukaan). Seuraavana päivänä meillä ei olekaan tutkimusta syyllisestä ja vaikka olisikin, "hän ei halua syyllistää kauppaa tai mitään muutakaan tahoa siitä, että ne olisivat kasvattaneet ruuan kuluttajahinnasta saamaansa osuutta." Ei puhettakaan siitä, että tutkittaisiin, miksi Suomessa maksetaan alhaisimpia tuottajahintoja samalla kun kuluttajat kärsivät huomattavan kalliista ruuasta. Jos tutkimus tehtiin, täytyy tulos tietysti julkistaa. Jos tutkimusta ei tehty, täytyy tutkia miksei ole jo tutkittu. Pelkkä "ollaan kamuja kaikki"-asenne ei kansaan oikein uppoa, varsinkin kun tuo asenne jatkuu piilo-oletuksella "kyllä kansa maksaa".