Laatujournalismia

Suomalainen journalismi kypsyttää. Sanomalehdissä tilanne on ollut kohtalaisen heikko jo pitkään milloin mistäkin säästösyystä. Aamulehden kieli teki jättiloikan alaspäin, kun oikoluku jäljestä päätellen ulkoistettiin lukutaidottomille kanssatoimittajille. Uutena on tullut viime aikoina yhä enemmän palstatilaa saanut "Oikaisuja"-osasto, jolla eilisen historia korjataan vastaamaan edes vähän enemmän todellisuutta. Pääkirjoitus taas jatkaa tutuksi tullutta täysin yksipuolista kaavaa, jossa päätoimittajan silmissä ollutta totuutta ei edes pyritä laventamaan kattamaan myös toisen osapuolen näkökulmaa.

Entäs hesari? Varmasti "laatua", jos uskoo vakaasti siihen, että Helsinki on ainoa asutettu paikka Suomessa ja kehän ulkopuolella on vain susia ja muutama karhu. Helsinkiin kalliilla keskitettyjen laitostenkin siirtäminen muualle on heti tuhoon tuomittu, kun eihän kunnon stadilainen voi minnekään muuttaa. Toiseen suuntaan muuttohalukkuus on luonnollisesti vain "ota tai jätä"-kysymys.

Iltapäivälehdistöä ei kannata edes mainita, ei ainakaan viimeisimmän kalapuikkokohun jälkeen. Kala ei ollut puikko ja rikottu ikkuna olikin jo valmiiksi rikki. Kovasti jäi (tulevan) nuorisorikollisen kuva kiiltäväksi lehdistön myynninedistämisorganisaation jäljiltä.

Entä sitten alan ammattilehdistö? Alaa hallitsee kolme "suurta": Tietokone, MB ja MikroPC. Näistä ensimmäinen on suunnattu ilmeisesti hieman ammattimaisemmin kuin toisen "kaikille viihdettä"-linja. Viimeinen on kai profiloitunut enenmän tai vähemmän jäsenlehdeksi.

Tietokone ja MB jakavat käytännössä yhteiset resurssit. Ei liene sattumaa, että molemmat julkaisivat tammikuun numerossa tietoturhaohjelmien "testin" (MikroPC myöhästyi hiukan, sen katsaus julkistetaan vasta numerossa 2/09). Tai se, että molemmat lehdet "testasivat" samanaikaisesti järjestelmäkamerat. Ehkä lehdissä on ajateltu, että kohderyhmä lukee vain omaa lehteään ja sama juttu voidaan julkaista kahdesti, kunhan liian suoraa copy+pastea vältetään.

MB:n ongelmana on selvästi "kaikkea vähän jokaiselle". Hifi pakkonaitettiin lehteen, mutta lopputuloksena oli muutama huono hittimusiikin levyarvostelu sekä ilman mittauksia ja sokkotestejä kerrotut hifi-laitearviot. Ilmeisesti kukaan ei enää kaipaa asiallisuutta, riittää että joku satunnainen kesäharjoittelija kertoo äänen tai laitteen olevan "hyvä".

Ehkäpä tämä on vain lopun alkua kansalaismedian nostaessa laatuaan samaan aikaan kun virallinen media on yhä enemmän viihteellinen kertoen sidosryhmiensä (=mainostajat yms.) tarinoita (=maksettuja juttuja) ja ikiwanhoja uutisia. Ei välttämättä huono kehityssuunta.