sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Vastuuntuntoista väkeä

Suomalaiset johtajat ovat vastuuntuntoisia ja juuri siksi heille pitää maksaa vähintään kymmenkertaisesti tavallisen työntekijän palkka. Palkka siksi, että johtajan paikalle saataisiin varmasti ammattitaitoinen ihminen. Näinhän meille on opetettu. Johtajille annetaan palkkaan "riskilisä", ylimääräisiä etuuksia ja lähes täydellinen koskemattomuus. Näinhän on myös eduskunnassa, jossa tavalliset lait eivät enää edustajia päde, palkka nousee inflaatioitakin nopeammin ja kaikkia verottomia etuuksia eivät tavalliset kansalaiset edes tiedä.

Hyvä näin, kun johtaja kerran joutuu kantamaan vastuunsa ja miettimään päätöksiensä seurauksia. Rankkaa sellainen.

Ikävä kyllä johtajien vastuunkannossa on ollut turhan paljon säröjä. Yleensä siinä vaiheessa, kun vastuu päätöksestä pitäisi kantaa, ilmoittautuu johtaja "sairaaksi", virkavapaalle, lomalle tai on muuten vain poissa, eikä kommentoi. Kriisin hetkellä varsinaisen toiminnan joutuu tekemään vähempipalkkainen virkamies tai pikkupomo kalliin johtajan luhistuessa.

Otetaanpa tapaus Fortum. Kuka kantoi oikeasti vastuun kansan vihasta vai kantoiko kukaan? Poliitikoista ei ole vielä kukaan ilmoittautunut vastuulliseksi, Häkämies syyttää edeltäjäänsä, Pekkarinen sanoo yrittäneensä edes jotain, demarit syyttävät kokoomusta ja kaikki ovat yhtä mieltä ainoastaan siitä, ettei itse ole syyllinen. Valvonnan puutetta perusteltiin sillä, ettei valvojilla ollut oikeastaan mitään valtaa missään. Eipä tosin tainnut olla edes asiantuntemustakaan...

Fortumin johto taas päätti heittää pyyhkeen kehään jo aikaisemmin, ennen kuin Venäjän ikiroutaostot aiheuttavat osinkoja suurempaa lynkkausmielialaa. Lisäksi hallituksen kaavailemat energiaverot olisivat muutenkin laskeneet Liliuksen palkan huomattavasti aikaisempaa pienemmäksi, joten parasta oli siirtyä eläkkeelle. Häkämies taas otti Fagernäsin eron omaksi ansiokseen, jotta oma nahka pelastuisi (vasta muutama päivä aikaisemmin hän oli tiukasti Fortumin johdon takana).

Ainakaan vielä ei ollut Liliuksen suuresta palkasta ollut mitään hyötyä. Vastuuta ei otettu sen paremmin, sitoutumista ei pahemmin ollut ja nyt pääsemme maksamaan vielä eläkettä, jolla olisi palkannut 40 työtöntä. Onneksi valtio sai edes osan takaisin verorahoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti