Tuottavuutta

Nykyinen talous perustuu sille mantralle, että tuottavuuden täytyy kasvaa, muuten hukka meidät perii (vaikka perii se muutenkin). Wiki määrittelee suomeksikin tuottavuuden kohtuullisen hyvin. Periaatteessa idea on yksinkertainen: tuottavuus on tuotoksen määrän ja laadun suhde käytettyjen tuotantopanosten määrään ja laatuun (eli tuottavuus = Tuotoksen määrä/Panoksen määrä).

Jos ajatellaan ihan perinteistä ihmisiä vaativaa työtä, eli työtä, jossa raaka-aineiden hintaan ei voida vaikuttaa tai jossa niiden hinnalla ei ole merkitystä, voidaan tuottavuutta kasvattaa joko tekemällä enemmän samassa ajassa tai vaihtoehtoisesti tekemällä sama määrä nopeammin. Teoriassa tämä onnistuu joko vaihtamalla tuotantotapoja, jolloin tekeminen sujuu nopeammin tai vaihtamalla lopputuotetta sellaiseen, jonka tekeminen sujuu edullisemmin (eli suomeksi: laskemalla laatua). Käytännössä tapahtuu usein yksi tai useampi seuraavista:

1. tuottavuus ei oikeasti kasva vaan suuremman määrän tekeminen vaatii lisätyötä (esim. töiden viemistä kotiin, ruokatuntien väliinjättämistä, palkattomia ylitöitä)
2. tuottavuutta kasvatetaan vähentämällä käytettyä aikaa (esim. lyhentämällä lääkäreiden vastaanottoajan pituutta)
3. tuottavuutta kasvatetaan vähentämällä laatua (esim. korvataan ammattilainen halvemmalla, tehdään vaikkapa tuotteen käännökset itse eikä käytetä virallista kääntäjää)
4. siirretään kustannuspaikka muualle (esim. ulkoistamalla hallinnolliset tehtävät sihteereiltä työntekijöille, laskutetaan "väärää" projektia)
5. säästämällä sivukuluissa (esim. jättämällä kermavaahto pois letuista)
   

Valtiollakin on oma tuottavuusohjelmansa, jonka ideana on vähentää henkilöstömäärää valtion työpaikoissa. Henkilöstön vähentämistä perustellaan mm. palvelutasolla:

Vain tuottavuuden kasvun myötä voidaan pitää huolta valtion vastuulla olevien tehtävien hoitamisesta ja palvelutason parantamisesta.

Miten ihmeessä palvelutaso voi parantua sillä, että saman palvelun tarjoaa pienempi henkilöstö? Muutenkin koko "tuottavuus"-käsite on ristiriidassa osittain esim. työllisyyskehityksen kanssa (suurempi tuottavuus vähentää tarvittavaa työvoimaa), äskeisen eläkeiän noston kanssa (ikääntyneillä työntekijöillä on luonnostaan nuoria pienempi tuottavuus) ja palvelutarpeen määrän kanssa (vähennetään sieltäkin, missä oikeasti tarvittaisiin enemmän työntekijöitä).

Tuottavuuteen yhdistetään usein palveluiden yksityistäminen. Tätä on hiukan vaikea perustella. Jos yksityinen palveluntuottaja haluaa osinkotuotoksi vaikkapa 10%, täytyy yksityisen olla siis vastaavan määrän "tuottamatonta" palvelua edullisempi toteuttaa. Sama pätee, jos verrataan 10% yksityistä osinkotuottovaatimusta ja 10% julkista "piiloverovaatimusta". Jälkimmäinen palautuu takaisin maksajalle, ensimmäinen menee yksityisen omistajan taskuun. Jälkimmäinen on siis samalla loppuhinnalla oikeasti 10% halvempi. Eli yksityisen täytyy oikeasti tehdä työt toisella tavoin (tämä on yleensä vain väliaikainen hyöty, koska hyvät käytännöt leviävät nopeasti), hyödyntää "suuruuden ekonomiaa" tai sitten hoitaa tuottavuuden kasvu jollakin listan tavoista vaikka maksamalla vähemmän palkkaa, teettämällä enemmän töitä tai tekemällä asiat huonommin. Eräs helppo tapa on tietysti maksattaa kustannukset muilla, jolloin toisen tuotteen hinta saadaan edulliseksi (vrt. #4, Windows ja xbox, Tampereen kauppapalvelu).

Lainsäädännön kiemuroita

Mikään ei muutu: jo vuonna 2003 itkettiin lainsäädännön heikkoutta Suomessa ja sama valitus on edelleen voimassa vuonna 2009. Oikein ohjelmia tehtiin, mutta ilmeisesti turhaan.

Ongelmat voidaan näin mutulla jakaa kolmeen ryhmään:

1. tehdään nopea (resurssien puutteiden tai kiireen vuoksi?) viritys lakiesitykseksi, eikä viitsitä tutkia asiaa sen tarkemmin. Näitä taitaa olla suurin osa ongelmatapauksista. Hutiloinnin seurauksena lakia joudutaan muuttamaan eduskunnassa tai viimeistään lain voimassaoloaikana.
2. tehdään laki "muuten vain" (tai jonkin direktiivin tahi yleisen mielipiteen vuoksi), mutta valvonta on käytännössä mahdotonta. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa kännyköiden HF-pakko, vaalien rahoitusselvityslait ja seksin oston kriminalisointi. Laki on olemassa, mutta kukaan ei sitä valvo.
3. tehdään laki jonkin ryhmän painostuksesta, jolloin lain kohderyhmä ei sitä välttämättä halua ja jolloin laista tulee hyvin toispuoleinen. Yliopistolakia vastustetaan ahkerasti, mutta ilmeisesti kokoomuksen mielestä on tärkeämpää saada yliopistot yritysten hallintaan ja alihankkijoiksi yksityiselle tutkimukselle. Toinen esimerkki on vaikkapa Lex Kampela, jonka useasti moitteita saanut opetusministeriö valmisteli lähes farssin tavoin.

Jostain syystä viime aikoina on yleistynyt trendi, jolloin laki annetaan ylhäältä asiantuntijoista tai mielipiteistä riippumatta. Vaikka Lex Nokia onkin varmasti mediamylläkkää parempi laki, on perustuslakivaliokunta päätynyt (poliittisista syistä) sen perustuslainvastaisuudessa eri kannalle kuin suomalaiset asiantuntijat. Tosin ko. lakiin liittyy muitakin omituisuuksia alkaen naku-Lindénin  isohkosta rupikonnasta, kiertäen Kataisen "emmää mitään tiedä, mutta kannatan kuitenkin ehdoitta"-lausunnon vihreiden "yksi kannattaa, jotta loput voi vastustaa"-viritykseen.

Eipä tuleva (tai jo edesmennyt?) maahanmuuttolaki sen onnistuneempi viritys ollut. Vaikka itse lain idea olisikin hyvä, sen valmistelu ei sitä ollut. Vaikka nykyhallituksen ohje onkin "mitään ei sanota mistään", ei hiljaisuudessa ja lähes salassa valmisteltu lakiesitys ole nykypäivää (vaikka jostain syystä suurin osa oikeasti vaikuttavista laista tuodaan nykyään yllättäen eduskuntaan ilman laajaa etukäteisvalmistelua).

Jokohan vuonna 2012 saamme lainsäädännön edes kohtalaiselle tasolle? Historia ei ainakaan lupaa hyvää...

70 prosenttia

Aamulehdessä tämän viikon maanantaina (eli 9.2.) Timo Aronkytö (sosiaali- ja terveysministeriö) arvio suomalaisen terveydenhuollon mahdollista kriisiä näin:

Miten järjestelmä, joka 70-prosenttisesti toimii hyvin, voisi olla kriisissä?

Ilmeisesti joillekin riittää varsin hyvin noin 2/3 toimivuus. Jos verrataan tuota lukua muihin satunnaisesti valittuihin lukuihin niin

• poliisi hehkuttaa, että henkiin ja terveyteen kohdistuvien rikoksien selvitysprosentti on 75 % (tosin huomattava lasku edellisvuoteen verrattuna), mutta rikoslakirikosten selvitysprosentti oli 32-68%. Tuotakaan ei ilmeisesti pidetä mitenkään kriisimäisenä lukuna. Omaisuusrikokset ovat pitkään olleet ilmeisesti jopa tuotakin huonompia selviämään.
• armeijan jaksaa loppuun asti vain 83%, Riksussa enää alle 79%. Ei syytä huoleen, ennusteissa oli, että kyllä vielä tulevaisuudessakin ehkä puolet viitsii käydä armeijan.
• AMK-paikan saaneista, mutta yliopistoon halunneista keskeytti opintonsa 40%. Paljon paremmin mennyt sellaisillakaan, jotka saivat haluamansa AMK-paikan - vain 78% jaksoi eteenpäin.

Täytyy myöntää, että tuossa sarjassa Suomen terveydenhuolto pärjää vallan keskitasoisesti, eikä kriisiä ei ole lähipiirissä näkyvissä. Toisaalta, kannattaa muistaa Suomen olleen hyvinkin kriisitunnelmissa, kun työllisten osuus laski alle 90%. Eli prosenteissa tuntuu olevan eroja..

Levolle laske...

Ehtikin tässä jo muutama päivä vierähtää aiheen kypsyttelyssä, kun sivusta iski aamulenkillä radion ohjelma leppoistamisesta (kuultavissa Areenallakin) ja sen suhteesta tuotannon tehostamiseen. Wiki kertoo asiasta näin (ja paremmin englanniksi):

Hitausliike (slow-liike) on etenkin 2000-luvulla maailmalla levinnyt ajattelu, jonka mukaan asioita kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan rauhallisesti ja hitaalla tempolla. Liikettä on pidetty vastavetona melulle, saatavilla olevuudelle ja muille tämänkaltaisille ihmisen elämään tunkeutuville ilmiöille.

Vaikka ohjelma oli leppoisaa jaaritusta, oli muutamassa kommentissa ihan asiaakin.

1. Suuret keksinnöt/taideteokset/kirjat/jne. syntyvät, kun aikaa on tarpeeksi. Voisiko siis olla tuottavampaa myös työnantajan kannalta vähentää turhaa kiirettä?
2. Ylläolevaan liittyen, onko oikeasti tehokasta kirjoittaa palaverissa mailia, juosta jatkuvasti oven ulkopuolella vastaamassa puhelimeen ja samalla lukea vielä seuraavan palaverin raporttia. Eli tehdä paljon tekemättä mitään. (Nykyäänhän pitää ainakin näyttää tehokkaalta)
3. Entä olisiko vaikkapa kuuden tunnin työaika oikeasti tehokkaampi kuin 8-10?
4. Entä onko ihminen onnellinen tehdessään putkeen töitä päivittäin 8-20? Olisiko parempi lukea jotain venäläistä klassikkoa tai käyttää aika muuten hitaasti? 

Tuon perusteella kehittelin ajatusketjua tuottavuudelle ja yksinkertaista rautalankamallia maailmantaloudelle. Pitääpä tutkia asiaa...

Ken vanhoja muistelee...

Wanhojen aikojen muisteleminen on kivaa. Muistan edelleen, kuinka minuun teki vaikutuksen kaverini MSX-koneella tekemä "atomimalli" (=erilaisia ympyröitä ja soikioita ruudulla). Muistan lisäksi monta muuta mukavaa asiaa ko. koneesta. Entä mitä tämä lysti sitten oikeasti maksoi?

MSX kehitettiin 1983, itse sain sen 1984 (vai 1985?), jolloin TEKin "Suomen rahan arvo"-taulukon mukaan kerroin nykyiseen on 1,797. Tämän tuloksena pelkkä keskusyksikkö oli ollut päälle 600 euron (silloisen 2000 markan) arvoinen. Tähän pitää myös lisätä näyttö eli matka-tv, jonka hinnaksi hämärä mielikuva antaa noin 1200 mk (TEKin kertoimella 360 euroa). Noin 1000 euroa pelkkään joululahjaan, aika kova saavutus nykyaikana (vertailun vuoksi nykyläppäri lapselle kustantaa noin 300-400 euroa). 

Mitäköhän mahtoivat kodinkoneliikkeiden edustajat ajatella, kun kaksi ala-asteikäistä poikaa etsi sopivaa tietokonetta?

Pelit maksoivat luokkaa 99-199 mk eli aika lähelle samaa kuin nykyäänkin (30-60 euroa). Jokin sentäs tuntuu pysyvän vakiona.

Muistan saaneeni rippilahjaksi (-87) levyaseman, jonka hinta nykyrahassa on lähes 600 euroa (~2200 mk). Ehkä rahantaju on kehittynyt vasta myöhemmin, mutta ainakin nykyään tuo tuntuu kohtuullisen suurelta summalta. Ehkä "investointi lapsuuteen" aikoinaan kannatti uravalinnan kannalta, mutta mitä pitäisi omille lapsilleni sitten tarjota. Mikä olisi se nykyajan kallis ja uutuuttaan kiiltävä kallis keksintö, joka auttaisi lapsia sitten myöhemmin? Vai onko se sittenkin jokin elektroniikkaan ja muuhun liittymätön (edullinen?) asia, joka myöhemmin on yllättävän tärkeä ihmiskunnan kannalta? Mistäpä tuon tietää...

Kahden kerroksen väkeä

Sen lisäksi, että OECD on todennut suomalaisten pyhän lehmän, julkisen terveydenhuollon, hyvinkin eriarvoiseksi on Suomessa sekä taloudessa että lainsäädännössä kahden kerroksen väkeä. Homma on edelleen kuin 1900-luvun alkupuolen Pohjantähdessä.

Talouden eriarvoisuus näkyy selvästi verotuksessa. Valtionvarainministeriö ummisti vuosikymmeniä silmänsä, kun lakimiehet kierrättivät palkkansa halvoiksi osinkotuloiksi. Kansa heräsi, kun lääkärit ryhtyivät samaan, mutta edelleen asiasta oltiin virallisella taholla hiljaa. Vasta ministeriön pelko, että tavallinen kansa voisi hyötyä tästä vero"suunnittelusta", pisti lakialoitteen liikkeelle pikavauhtia. Toki lakiesitys on muotoiltu niin, että uhraamalla lääkärit ja muutama alempi juristi, voidaan ainakin osa edustajien lähipiiristä pelastaa. Varmasti näemme ensi vuonnakin toimitusjohtajia ja talouden "kermaa", jotka verotettavien ansiotulojensa mukaan voidaan laskea kuuluviksi Suomen köyhimpiin.

Lainsäädäntö vuorostaan jakautuu Suomen pyhään eduskuntaan (ja kansanedustajiin) sekä tavalliseen kansaan. Siinä, missä opiskelijoilta peritään tukia takaisin suorastaan riistokoroilla varustettuna, tyytyy eduskunta vain "selvittämään" kansanedustajien kulukorvaussikailut. Ei puhettakaan, että väärin perustein maksettuja korvauksia perittäisiin takaisin. Toki tämä oli odotettua. Juuri kansanedustajia koskevat lait tuntuvat jostain syystä saavan ainakin uutisoinnissa rivin "lain rikkomisesta ei kuitenkaan rangaistaisi". Vaalirahoituksesta syylliseksi haettiin korkeintaan joku virkamies, ei suinkaan edustajat, joilla oli yllättäviä "tulkintaongelmia" selvän ohjeen kanssa tai ministeri, jonka piti olla poliittisessa vastuussa valvonnasta. Ohjeen piti olla selvä jo kunnallisvaaleissa, mutta silti osa jääräpäistä "unohti" tehdä ilmoituksen. Rahoituksen kattoakin on toki suunniteltu, mutta jälleen ilman lain rikkomisesta seuraavaa rangaistusta.

Ei tämä kovin säädyttömältä yhteiskunnalta näytä...

Itseaiheutettua auditiivista informaatioähkyä

Minulla on kohtuullisen pitkä (ajan suhteen) työmatka, noin 45-60 min suuntaansa. Toki autolla pääsisi matkan puolessa tuosta ajasta, mutta bussimatkassa on puolensa - hinnan lisäksi. Olen nimittäin siirtynyt musiikista lähes kokonaan erilaisten podcastien ja äänikirjojen kuuntelijaksi. Bussissa kuuntelu onnistuu huomattavasti paremmin kuin autolla ajaessa.

Lista kuuntelemistani podcasteista on onneksi vielä kohtuullinen. Ryhmässä A on ohjelmia, joita kuuntelen aktiivisesti jakso jaksolta joko livenä tai podcast-muodossa:

• YLE ykkösaamu
• HessunKahvila
• PuhujainKulma
• Hopeinen Podcast

Ryhmään B kuuluu taas sellaiset, joita kuuntelen, mutta enemmänkin "purskeissa" ja vähemmän säännöllisesti:

• Aristoteleen kantapää
• Maailmanpolitiikan arkipäivää
• (jo ladattuna, muttei kuunneltuna) Markus Kajo
• (jo ladattuna, muttei kuunneltuna) BBC Documentaries

Äänikirjat tulevat prioriteetissa näiden kahden ryhmän väliin. Käytännössä aamumatkan kuuntelen ykkösaamua ja takaisin tullessa joko jotain ryhmän A podcastia tai äänikirjaa. Äänikirjan ollessa mielenkiintoisessa kohdassa voi vastaavasti podcast odottaa hamaan tulevaisuuteen. Lisämaustetta järjestelmään tuo lenkkimatka ja sille varattu oma iPod.