Säästöä vai ei?

Pohdin aikoinaan säästöjen ja valintojen merkityksestä (kansa)kunnan taloudelle. Sama virsi tuntuu jatkuvan edelleen. Säästetään jostain, mutta kukaan ei tiedä, säästetäänkö oikeasti vai ei.  Eli pahimmassa tapauksessa me kansalaiset saamme siis entistä kalliimmalla entistä vähemmän entistä väsyneemmiltä työntekijöiltä. Asiasta voi lukea Lillrankin ajatuksia terveydenhuoltoon liittyen vuodelta 2006, vaikka lähteenä onkin törkeä lääketeollisuuden lobbauslehtinen (on olemassa myös joku uudempikin juttu, mutta en sitä tähän hätään löytänyt). Väitän, että ongelmat voidaan yleistää koskemaan myös koko kuntataloutta.

Esimerkiksi kuntaministerimme tuntuu olevan hukassa vaatiessaan kaupungeille tuottavuusohjelmaa, mutta samalla vaatiessaan, ettei lomautuksia saa tehdä. Jäljelle jää siis joko eläkeputki tai puhtaat irtisanomiset. Raaka-aineiden hintoja tuskin saadaan alaspäin, eikä kysyntäkään lama-aikana kasva. Näin siis palveluiden laadun pysyessä samana. Toki ministeri ehti jo eilen ilmoittaa, että kuntaliiton kanssa keskustellaan normien heikennyksistä (hoitotakuukin lentäisi äkkiä pihalle, ellei sitä olisi pultattu lakiin kiinni). Tämä siis liittyi ministerin uskomukseen, että kunnissa voidaan saada tehostamalla miljardin euron säästöt. Mitään laskelmia hän ei uskomuksensa perusteeksi vaivautunut julkaisemaan.

Säästökohteiden etsiminen onkin jo hyvässä vauhdissa. Ensimmäiseksi höylätään perinteiseen tapaan lapsilta, vanhuksilta, vammaisilta ja köyhiltä. Onkohan kukaan laskenut, paljonko oikeasti säästyy rahaa tilanteessa, jossa koulun lakkauttamisen vuoksi oppilaat kyyditetään takseilla lähikouluun? Tai paljonko "säästää" mielenterveyspalveluiden alasajo? Luokkakokojen kasvatus (varsinkin kun valtio on luvannut rahoittaa sitä)? Katujen ylläpitosäästöt pölyisenä keväänä?

Säästölistojen teko tuntuu olevan tyyliin "kas, tuossa on pari milliä, säästäkööt 200 000 euroa.. ai, tuon kanssa olinkin kalassa eilen, ei siltä viitsi mitään ottaa". Missään ei ole esitetty, onko Tampereen Aterian 700 000 euron säästötavoite optimi, mahdollinen tai edes kaupungin rahoja oikeasti säästävä. Onkohan kukaan edes laskenut sitä? Ja miksi juuri 700 keuroa? Olisiko 650 tai 750 vielä parempi? Tai miten vaikuttaisi 100 000 euron lisärahoitus?

Tampereen Aterian suhteen elättelen toiveita, että siellä aikaisempi kirjoitukseni toteutuisi. Kaupunki aikoo kilpailuttaa aterioiden tuottamisen ja olen lähes varma, että kilpailutuksen yhteydessä a) unohdetaan TA:n 1,8 miljoonan tuloutus kaupungille ja b) valitaan joku ylikansallinen toimittaja, joka kykenee rahoittamaan ensimmäisen vuoden halvat hinnat muulla toiminnalla. Tämän jälkeen huomataan, ettei TA ole kilpailukykyinen ja siirrytään käyttämään b:tä. Näin ollaan saatu kaupungin oma tuotanto alas, kaupungin tuloja vähennettyä, TA:n työntekijät jonkun toisen huoleksi (työttömyyskassa, KELA) ja sitouduttu yhteen kaupalliseen toimijaan. Kokoomuslaisen unelma siis! Tämän jälkeen b voi rauhassa hilata hinnat markkinatasolle tai jopa hiukan sen päälle. Kaupunki siis säästäessään säästi itsensä köyhäksi. Ken ei usko, voi muistella vaikkapa Espoon sähkölaitoksen myyntiä ja siitä seurannutta kuluttajaystävällistä hintakehitystä.

Suomen kannalta tilanne on sinänsä huono, koska valtio (hallitus) on käytännössä ulkoistanut säästöt ja veronkorotukset kunnille. "Tämä hallitus ei säästä" onkin oikeasti "tämä hallitus pistää kunnat säästämään". Samoin "tämä hallitus investoi" muuttuu "hallitus ehkä, mutta kunnat lopettavat investoinnit". "Tämä hallitus ei nosta veroja" voi pitää paikkansa, kun otetaan huomioon, että "tämä hallitus nostaa kuntien veroja ja maksuja". Noh, jostainhan se raha on kerättävä, mutta keräisivät edes rehellisesti.

Poliittista ajatuksenjuoksua

Täytyy kyllä myöntää, että ihailen nykyministerien syvällistä ajatustoimintaa. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa aisapari Virkkunen ja Anttila (Vanhanen&Katainen on jo niin wanha vitsi, ettei sitä viitsi tässä enää käsitellä).

Opetusministeri Virkkunen kertoi tarpeesta saada nuoret äkkiä opinahjoon. Välivuosia on aivan liian monta (tosin hän unohti mainita sen pienen yksityiskohdan, että huonosti ajottuva asevelvollisuus aiheuttaa pahimmillaan kaksi vuotta "tyhjää" lukion ja seuraavan asteen välissä) ja opiskelijat pitäisi saada nopeammin työhön lyhentämällä valmistumisaikoja. Tämä jälkimmäinen vaatimus onkin mielenkiintoinen. Virkkusen mukaan (eilisen ykkösaamu) ongelmana on, että opiskelijoiden käydessä käydessä opiskelun ohessa töissä, ei varsinaisen opiskeluajan lyhentäminen auta työajan pidentämiseen. Lääkkeeksi tarjotaan opintotuen muutosta niin, että työssäkäynti ei enää ole tarpeellista (ts. ei enää kannata tai ole mahdollista). Mikä siis oli ongelma? Alkuperäinen ongelma oli ilmeisesti saada nuoret äkkiä työelämään. Ratkaisuksi tarjotaan opiskeluajan lyhentämistä. Ongelmana vain on, että koska opiskelijat ovat jo töissä, ei opiskeluajan lyhentäminen vaikuta työuraan pidentävästi toivotulla tavalla. Ratkaisu tähän "ongelmaan" (joka ei siis enää liittynyt mitenkään alkuperäiseen ongelmaan vaan tuli ratkaisun myötä) on kieltää työnteko opintojen aikana, jolloin tämä lyhentynyt työura voidaan pidentää takaisin lyhentämällä opintoja. Nerokasta!

Entäpä maa- ja metsätalousministeri Anttila? Ensin meillä on ruokaketjun välistävetäjästä tutkimus, jonka tulosta ei viitsitä kertoa (näin hän siis sanoi haastattelussa), koska tärkeintä saada suomalaiset maksamaan enemmän ruuastaan (liian halpaa ja vähän arvostettua ministerin mukaan). Seuraavana päivänä meillä ei olekaan tutkimusta syyllisestä ja vaikka olisikin, "hän ei halua syyllistää kauppaa tai mitään muutakaan tahoa siitä, että ne olisivat kasvattaneet ruuan kuluttajahinnasta saamaansa osuutta." Ei puhettakaan siitä, että tutkittaisiin, miksi Suomessa maksetaan alhaisimpia tuottajahintoja samalla kun kuluttajat kärsivät huomattavan kalliista ruuasta. Jos tutkimus tehtiin, täytyy tulos tietysti julkistaa. Jos tutkimusta ei tehty, täytyy tutkia miksei ole jo tutkittu. Pelkkä "ollaan kamuja kaikki"-asenne ei kansaan oikein uppoa, varsinkin kun tuo asenne jatkuu piilo-oletuksella "kyllä kansa maksaa".

Hintansa kullakin (vaan mikä)

Hyvä päiväkirjani...

Auton pyyhkimet olivat jo todella surkeassa kunnossa, joten käväisin kotimatkalla lähihuoltamolla "muuten vain vilkaisemassa" sulkatarjontaa. Sattuman oikusta paikalla oli Joku (sulkavastaava vai myyntitykki?) inventoimassa valikoimaa ja aloitti heti myyntityöt. Läppärin ja kahden luettelon avulla saatiin kaksi erilaista koodia autoon sopivalle sulalle. Toinen paketti löytyikin suoraan hyllystä. Kyseessä oli Boschin twin-paketti, jossa oli molemmat sulat etulasia varten. Tähän mennessä myyjä oli ehtinyt kysyä kaksi kysymystä: "mikä auto/vuosimalli" ja "onko autoa lähellä vai oletko vain läpikulkumatkalla". Ilmeisesti kysymys "haluatko oikeasti ostaa sulat" olisi ollut turha.

Varsinainen mielenkiintoinen vaihe alkoi, kun sulkapaketille piti hinta löytää. Myyjä kehui halpaa hintaa ja meni kassalle katsomaan tarkan hinnan (48 euroa näytti kone ja hyllyssäkin oli samansuuntaisia hintoja). Hinta ei kuitenkaan kelvannut ja pikaisen läppärinysväyksen jälkeen tuomio oli selvä: "Tässä on wanha hinta". Uudeksi hinnaksi tuli 26,50, josta sai vielä 20% alennusta plussakortilla. Poistuin sulkapaketin kanssa, tosin epätietoisena siitä olinko maksanut paketista vähän vai paljon. Ja yllättyneenä siitä, että ylipäätänsä olin ostanut sulat - katsomaanhan minun piti vain mennä.

Kummalliseksi on myynti mennyt. Aikaisemmin myyjä pitää korkeaa hintaa ja ostajan tehtävänä on ollut tinkiä hintaa, jolloin myyjä on voinut laskea tai olla laskematta hintaa muutaman prosentin. Kieltämättä yllätyksenä tuli, että ilman suun avaamista (en ehtinyt, myyjä hoiti puhumisen) lopullinen hinta tipahti alle puoleen alkuperäisestä.

Takalasin pyyhin (pienin koko joukosta) onkin sitten oma tarinansa: sitä saa vain alkuperäisenä osana, jolloin hintakin on 50 euron paremmalla puolella. Kyllä tulee osalle hintaa...

Bitti lentoon

Päivitin itseni kertaheitolla nykyaikaan hankkimalla nuukialta S60-puhelimen ja saunikselta mobiililaajakaistan. Nyt eetteri on siis yksin minun - kiinteällä kuukausimaksulla tosin.

Kieltämättä muutos oli kohtuullisen suuri. Aikaisemman "mitä tämäkin taas maksoi"-mietiskelyn sijaan voi rauhassa imutella podcasteja, lähetellä kuvia ja ladata karttoja niin paljon kuin sielu sietää. Ero on jopa niin valtava, että alitajunnassa elää pelko "voiko tämä olla totta? Entä jos tästä lystistä pitääkin maksaa 1,5 euroa/megatavu?".

Tällä hetkellä käytän tätä mobiilia ulottuvuutta podcasteihin (lähinnä HeKaan, olen vasta jaksossa #74 menossa kohti #1:stä), nettisurffailuun (YLE+HS+muut nettisivut) ja google mapsiin. Tuon viimeisimmän ja nokian oman virityksen välisestä paremmusjärjestyksestä en ole tosin vielä aivan varma. Ja tietysti on olemassa sportstracker. Tosin tuon ongelmana on huono yhteensopivuus GPS-signaalin ja taskussa olevan puhelimen välillä (vai uskotko oikeasti, että kävelen maksimissaan 30 km/h? - reitin tuo osaa suurinpiirtein tallentaa taskusta huolimatta). Lärvikirjaankin löytyy oma hilavitkutin, tosin tuon kirjan seuraaminen on muutenkin aika heikoilla kantimilla.

Eräs suuri muutos on kuvaviestien lähetyksessä. Miksi lähettää kallista MMS-viestiä, kun koko kuvan saa lähetettyä ilmaiseksi sähköpostilla? Jostain syystä iPhonessa tämä on juuri se peruste mms-viestien puuttumiseen...

Seuraava askel tässä bittimössön kulutuksessa on sitten internet radio, jolla voi kuunnella striimi.netiä (eli HeKaa ja PuhKua suoraan livenä) ja ehkä tuota voi joskus käyttää myös eeePC:n kanssa. Tiedä häntä...

Kokonaistaloudellisuutta

Tuottavuuteen liittyen, harvoin mietitään valintojen kokonaisvaikutusta - useinhan se on jopa mahdotonta tai yhtä arpapeliä kuin sääennustus.

Jos ajatellaan kuvitteellista tilannetta, missä kunnan jonkin palvelun toimittajaa valitaan. Tarjolla olisi (tarjousten kalleusjärjestyksessä) oma tuotanto, paikallinen yrittäjä, suomalainen yrittäjä ja kansainvälinen yrittäjä. Mikä näistä kannattaisi valita a) kunnan, b) suomen ja c) maailman kannalta?

Oman tuotannon valitseminen voi tuoda etuja kunnan muuhun palveluntuotantoon ja olla jopa kunnan kannalta halvin. Samoin, vaikka kunnallinen toimittaja olisikin valtakunnallista hinnakkaampi, voi se kunnan kannalta tulla oikeasti halvammaksi, jos mukaan otetaan paikalliset työllisyys- ja verovaikutukset. Lisäksi pienen kunnan palvelutason säilyminen voi olla kiinni "tukiostoista".

Vaikka kansainvälinen olisikin halvin, menevät verorahat vielä kauemmaksi lähteestään. Suomen kannalta voi kolmen ensimmäisen järjestys olla hankala päättää, riippuen tuottajan työllistämisvaikutuksista (työtön on kalliimpi kuin työllinen, joten "tehottomampi" voi tulla halvemmaksi) ja verokertymistä (myös kuljetusten polttoaineverot ja väliportaiden työllisyys). Ulkomainen tuottaja voi olla kokonaistaloudellisesti edullisin, mutta suomalaisia tai kuntalaisia ei pahemmin lohduta muutaman orjatyöpaikan lisäys Kiinaan.

Nykyinen kilpailutus perustuu ikävän suoraviivaisesti tarjouksen hintaan. Paikallista ei saa virallisesti suosia, mutta tarjousehtoa voi yrittää virittää niin, että tietty paikallinen toimija voi olla vähän tasa-arvoisempi kuin muut tasa-arvoiset (esim. tuoretuotteiden pitää olla max. 2pv vanhoja). Jos tästä jää kiinni, seuraa varma valitusaalto ja uudelleenkilpailutus. Siinäpä kunnille pohdittavaa.