Pillipiiparin tarinoita

R.I.P.

2009-12-24T15:47:00.003+02:00

Tästä blogista tuli selvästikin vain tämän vuoden projekti, joten nyt vuoden loppuessa voi kuopata Pillipiirin joululaulujen säestyksellä. Omien blogitekstieni lukeminen (varsinkin noiden alkupään, kun intoa ja aikaa vielä oli) näin jälkikäteen tuntui yllättävän mukavalta, eikä aiheuttanut mitään suurta häpeän tai nolouden tunnetta. Blogi toimi kuin päiväkirja kertoen kyseisen ajankohdan tapahtumista ja mietteistä. Hyvä niin!

Jostain syystä blogin päivitystahti hiipui alun jokapäiväisestä kerran viikkoon, sitten kerran kuukauteen ja nyt kerran neljännesvuoteen. Näin harva päivitystahti ei enää tue päiväkirjana oloa, varsinkin kun facebook säilöö arjen huomattavasti vähemmällä vaivalla ja vaikka suoraan kännykästä. Toisaalta lukija-/kommentoijakuntakaan ole pahemmin kasvanut, joten kukaan tuskin jää kaipaamaan (minun lisäkseni) Pillipiiparia. Lepää rauhassa, ehkä joskus vielä tapaamme!

kesämuisteloita

2009-09-20T18:44:00.004+03:00

Jopas oli pitkä kesäloma bloginkirjoittajalla, vaihtui jossain vaiheessa jo syyslomaksi. Viimeksi olen näemmä kirjoittanut ennen kesälomani alkua, 16.6. Tämän jälkeen on tapahtunut yksi Ruotsin-matka laivaristeilyineen, kuumine busseineen ja eläimineen. Heinäkuussa taas tapahtui... mitä?

Tässä vaiheessa avuksi tulee iPhoton kuvakirjasto tapahtumineen. Heinäkuussa kävimme Särkänniemessä. Muistin hiljalleen palautuessa muistankin, kuinka kyseinen päivä oli ainoa sateeton ja kohtuullisen lämmin koko viikossa. Tämä taas tarkoitti automaattisesti sitä, että vaikka olimmekin koko päivän huvipuistossa, emme ehtineet kovinkaan moneen laitteeseen. Aika meni täysin turhaan odotteluun. Tulipahan kokeiltua kameran videokuvausominaisuuksia ja iMovien editointikykyä. Täysin kelvollinen 720p-video syntyi yhdessä illassa. Elättelen toiveita, että nykyinen nokialaiseni vaihtuu iPhoneen (kunhan Sonera saa toimituksensa edes johonkin kuntoon), jolloin kuvat ja videot ovat nähtävissä myös kännykästä.

Elokuussa koulut alkoivat ja allekirjoittanut siirtyi päätoimisesta tutkijasta puolitoimiseksi tutkijaksi ja puolitoimiseksi opettajaksi. Käytännössä töiden määrä kasvoi palkan pysyessä (vielä) samana. Tosin siirryin entisen palkkaportaan ylimmältä tasolta nykyisen portaan alimmalle, joten toivoa vielä on.

Nyt on jo syyskuun puoliväli, ensimmäinen opetusperiodi siis kohta puolessa välissä. Enkä vieläkään ole saanut sitä käyttöliittymistä kertovaa blogimerkintää tehtyä. Kai siitä sentäs jossain vaiheessa mainitsin...

Blogikirjailijan mietteitä

2009-06-16T18:06:00.006+03:00

Digitoday uutisoi äskettäin erään toisen uutisen. Uutisen sanoma oli tyly: "tilastojen mukaan 133 miljoonasta blogisaitista vain 7,4 miljoonaa oli ladattu uusilla aineistoilla viimeisten 120 päivän aikana." Onneksi aikaraja oli sen verran väljä, että tämä blogi pääsi kuin pääsikin tuohon blogien päivittyvään joukkoon. Pääsi, vaikka alkuperäinen kerran päivässä on hyytynyt turhan nopeasti kerran kuussa -tahtiin.

Miksi tahti sitten hidastuu? Ehkä suurin syy on kirjoittamisen aloittamisen vaikeus. Sopivia aihioita voi päässä pyöriä vaikka kuinka paljon, mutta niiden "blogiuttamiseen" vaaditaan aikaa, toimittamista ja tietokone.

Mikroblogit ja lärvikirjan tilatiedot päivittyvät helposti vaikka kännykällä, mutta normaalimittaisen blogin kirjoittaminen pelkällä numeronäppäimistöllä ei ole kovinkaan miellyttävää. Lyhyen, tekstiviestin mittaisen mikroblogin voi roiskaista helposti menemään sen kummempia miettimättä, mutta oikea blogi pitää vähintään jäsentää järkeväksi kokonaisuudeksi. Tämä tosin auttaa samalla mielipiteiden ja pohdintojen jäsentämistä päässä. Mutta silti tämä ylimääräinen "vaiva" aiheuttaa sen, että ajatusten suoltaminen blogiin vaatii säännöllistä toimintaa (tyyliin urheilu) tai vaarana helposti on asian siirtäminen myöhemmäksi, jolloin kirjoitusten välit pidentyvät pahimmassa tapauksessa äärettömän pitkäksi.

Eräs ongelma blogeissa on lukijakunnan vähyys. En tiedä, kuinka moni tätäkään tekstiä lukee (veikkaus: harva), mutta olisi todella naurettavaa kertoa "kävinpä tässä Tallinnassa ja siellä oli paljon huonosti käyttäytyviä suomalaisia", jos blogin lukijakunnasta suurin osa tietää minun käyneeni Tallinnassa osan ollessa vielä matkalla mukana. Tai mistä minä tiedän - olisiko se naurettavaa? (Kiinnostuneille: Kyllä, kävin Tallinnassa ja suurin osa vastaantulijoista oli ääliömäisesti käyttäytyviä suomalaisia).

Hintoja niin erilaisia

2009-05-18T19:41:00.002+03:00

Taas on aikaa vierähtänyt viime kerrasta turhan paljon. Minulla oli jo muutama aiheenpoikanen kirjoitusta vaille valmiina, kun törmäsin viikonloppuna mielenkiintoiseen ilmiöön: tuotteiden hinnoitteluun.

Suomessahan on ns. normaalien tavaroiden osalta totuttu tilanteeseen, jossa tavarat maksat jonkin verran ja naapurikaupassa hieman vähemmän, mutta suuria hintaeroa ei pahemmin ole. Vaan miten on tilanne atk-tuotteiden kanssa, varsinkin jos jätetään muutaman päivän pikatarjoukset vertailun ulkopuolelle? Vielä kohtuullisen pieni ero löytyi mustekasetissa, joka maksoi 14,95 euroa ja naapurikaupassa 18,95 - eli siis lähes 30% enemmän. Keskiluokkaa hintakiskonnan törkeydessä edustaa SD-kortti, jonka hinta lähikaupassa (19,90) oli kaksinkertainen vähän kauempana sijaitsevaan kauppaan (9,90). Molemmissa tapauksissa kyse oli täsmälleen samasta tuotteesta, ei siis korvaavasta halpisversiosta.

Entäpä sitten hieman vanhempi PC-peli. Halvimmillaan(?) sen hinta oli tipahtanut jo 9,90 euroon kun taas leluihin erikoistunut kauppa myi samaa peliä tyynesti hintaa 49,90 euroa. Siis kympin tuotteessa 40 euron hintaero! Eikä kyse ollut edes mistään sisäänvetotarjouksesta.

Mitäpä tästä voisi päätellä? Vaikka ruokakaupassa onkin lähes sama mistä sapuskansa hankkii, kannattaa tekniikan maailmassa edelleen vertailla hintoja.

Aikaa!

2009-04-21T18:45:00.002+03:00

Jo on aikaa mennyt viime kirjoituksesta. Ajasta puheenollen (huom! aasinsilta, winkwink), eilinen töllöstä tullut paycheck pisti pohtimaan ajan syvintä olemusta. Olisiko mahdollisuutta nähdä eri ajankohtaan ja jopa muuttaa sitä?

Itseasiassa me päivittäin katsomme tulevaisuuteen. Pystymme arvioimaan tiettyjen valintaketjujen todennäköisen lokaalin vaikutuksen lyhyen ajan päähän. Voimme siis päätellä, että suurella todennäköisyydellä jalkaan sattuu, jos potkaisemme ohikulkevaa autoa. Todennäköisyyden tarkkuus heikkenee, jos arvioimme vaikka autosta nousevan henkilön ensireaktioita. Ja loppujen lopuksi potkun vaikutus voi kadota kokonaan muutaman vuoden päästä, vaikuttaen sitten äkisti johonkin tulevaisuudessa tapahtuvaan valintaan ja muuttaen koko tulevaisuusnäkymän täysin toiseksi.

Hieman vaikeustasoa nostaen voimme ottaa lähtökohdaksi jonkin tapahtuman tulevaisuudessa ja päättelemällä ne tapahtumat (ja todennäköisyydet), joita tarvitaan ko. tulevaisuustapahtuman takia. Edelleen tämä on lokaalisti kohtuullisen helppoa, jos aikajänne on lyhyt. Vaikeammaksi asia tulee, jos laajennamme joko vaikutuspiiriä tai siirrämme tapahtumaa kauemmaksi.

Seuraavaksi vaikeampaan suuntaan mennään (mielestäni), jos katsomme menneisyyteen. Menneisyyden vilkaisu read only-tilassa on kohtuullisen turvallista, koska tapahtuma on se, mikä on, eikä enää vilkaisusta miksikään muutu. Itse ainakin koen ajan olevan suuri, ellei jopa äärettömän suuri graafi, jossa tehtävät valinnat muuttavat nykytilaa. Pienikin valinta voi vaikuttaa ajan myötä paljon, tosin yleensä vaikutus vaimenee olemattomaksi. Vilkaisussa menneisyyteen katsomme siis valintamme uudelleen nykyisyyden säilyessä samana.

Nyt menemme entistä vaikeampaan skenaarioon: menneisyydessä käyntiin. Koska valinnat tehdään uudelleen (tai niitä on jopa uusia), on kohtuullisen suuri todennäköisyys, että nykyisyys vaihtuu käynnin yhteydessä. Tämähän on se perinteinen elokuvaskenaario, josta riittää hupia pitkälle.

Viittaamani elokuva kertoi tulevaisuuteen vilkaisusta. Jos aikaisemmat aikamatkailut olivat kohtuullisen yksinkertaisia, päästään tulevaisuuden kanssa itse asiaan. Toki voimme helpottaa asiaa sallimalla kuvitteellisen tulevaisuuspeilin näyttävän yhden mahdollisen (vaikkapa todennäköisimmän) todellisuuden. Tällöin kyseessä on kuitenkin vain ensimmäiseksi kertomani tulevaisuuden ennustus, eikä näytetyllä tulevaisuudella ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Entä jos tulevaisuuspeili näyttäisi aina totuuden? Peili varmaan näyttäisi vain hyvin yksinkertaisia asioita, esim. kaukana tulevaisuudessa, jolloin yksilöllä on vielä valinnanmahdollisuuksia loppuelämänsä suhteen. Jos taas peili näyttäisi, että kävelen tunnin päästä kaupungilla, olisi siellä kävelemässä vaikka sitoisin itseni sänkyyn kiinni. Tulevaisuuteni on valittu, eikä sitä voi muuttaa.

En tiedä, onko tulevaisuudessa matkailu (ja paluu takaisin) jopa helpompaa kuin tulevaisuuten katsominen. Loikka tulevaisuuteen tapahtuisi varmasti yhteen mahdollisista tulevaisuusnäkymistä, jolloin tulevaisuus voi varsin vapaasti olla oikeasti (loikkarin kannalta) erii kuin missä hän on käynyt. Menneisyyden kanssa ongelmaksi muodostunut nykyisyyden muuttuminen ei ole ongelma, koska nykyisyydellä ei tässä tapauksessa ole "oikeaa" mitään tilaa, mikä voisi muuttua. Vastaavasti näkemämme tulevaisuus muuttuu koko ajan, joten loikan vaikutus tulevaisuuteen tekee vain sen, mitä muutenkin tapahtuisi. Toki matkustus voi aiheuttaa erilaisen tulevaisuuden kuin ilman matkustusta, muttei muuttunutta tulevaisuutta.

Ai niin, se elokuvassa olleen vehkeen näyttämä todellisuus ei ollut kovinkaan oikea. Johtuiko tämä sitten tulevaisuuden näkemisestä vai mistä, mutta eipä tuon tarjoama apu ollut sääennustusta kummempi. Ehkä vähän tarkempi.

Vastuuntuntoista väkeä

2009-04-05T19:35:00.003+03:00

Suomalaiset johtajat ovat vastuuntuntoisia ja juuri siksi heille pitää maksaa vähintään kymmenkertaisesti tavallisen työntekijän palkka. Palkka siksi, että johtajan paikalle saataisiin varmasti ammattitaitoinen ihminen. Näinhän meille on opetettu. Johtajille annetaan palkkaan "riskilisä", ylimääräisiä etuuksia ja lähes täydellinen koskemattomuus. Näinhän on myös eduskunnassa, jossa tavalliset lait eivät enää edustajia päde, palkka nousee inflaatioitakin nopeammin ja kaikkia verottomia etuuksia eivät tavalliset kansalaiset edes tiedä.

Hyvä näin, kun johtaja kerran joutuu kantamaan vastuunsa ja miettimään päätöksiensä seurauksia. Rankkaa sellainen.

Ikävä kyllä johtajien vastuunkannossa on ollut turhan paljon säröjä. Yleensä siinä vaiheessa, kun vastuu päätöksestä pitäisi kantaa, ilmoittautuu johtaja "sairaaksi", virkavapaalle, lomalle tai on muuten vain poissa, eikä kommentoi. Kriisin hetkellä varsinaisen toiminnan joutuu tekemään vähempipalkkainen virkamies tai pikkupomo kalliin johtajan luhistuessa.

Otetaanpa tapaus Fortum. Kuka kantoi oikeasti vastuun kansan vihasta vai kantoiko kukaan? Poliitikoista ei ole vielä kukaan ilmoittautunut vastuulliseksi, Häkämies syyttää edeltäjäänsä, Pekkarinen sanoo yrittäneensä edes jotain, demarit syyttävät kokoomusta ja kaikki ovat yhtä mieltä ainoastaan siitä, ettei itse ole syyllinen. Valvonnan puutetta perusteltiin sillä, ettei valvojilla ollut oikeastaan mitään valtaa missään. Eipä tosin tainnut olla edes asiantuntemustakaan...

Fortumin johto taas päätti heittää pyyhkeen kehään jo aikaisemmin, ennen kuin Venäjän ikiroutaostot aiheuttavat osinkoja suurempaa lynkkausmielialaa. Lisäksi hallituksen kaavailemat energiaverot olisivat muutenkin laskeneet Liliuksen palkan huomattavasti aikaisempaa pienemmäksi, joten parasta oli siirtyä eläkkeelle. Häkämies taas otti Fagernäsin eron omaksi ansiokseen, jotta oma nahka pelastuisi (vasta muutama päivä aikaisemmin hän oli tiukasti Fortumin johdon takana).

Ainakaan vielä ei ollut Liliuksen suuresta palkasta ollut mitään hyötyä. Vastuuta ei otettu sen paremmin, sitoutumista ei pahemmin ollut ja nyt pääsemme maksamaan vielä eläkettä, jolla olisi palkannut 40 työtöntä. Onneksi valtio sai edes osan takaisin verorahoina.

Säästöä vai ei?

2009-03-26T12:49:00.005+02:00

Pohdin aikoinaan säästöjen ja valintojen merkityksestä (kansa)kunnan taloudelle. Sama virsi tuntuu jatkuvan edelleen. Säästetään jostain, mutta kukaan ei tiedä, säästetäänkö oikeasti vai ei. Eli pahimmassa tapauksessa me kansalaiset saamme siis entistä kalliimmalla entistä vähemmän entistä väsyneemmiltä työntekijöiltä. Asiasta voi lukea Lillrankin ajatuksia terveydenhuoltoon liittyen vuodelta 2006, vaikka lähteenä onkin törkeä lääketeollisuuden lobbauslehtinen (on olemassa myös joku uudempikin juttu, mutta en sitä tähän hätään löytänyt). Väitän, että ongelmat voidaan yleistää koskemaan myös koko kuntataloutta.

Esimerkiksi kuntaministerimme tuntuu olevan hukassa vaatiessaan kaupungeille tuottavuusohjelmaa, mutta samalla vaatiessaan, ettei lomautuksia saa tehdä. Jäljelle jää siis joko eläkeputki tai puhtaat irtisanomiset. Raaka-aineiden hintoja tuskin saadaan alaspäin, eikä kysyntäkään lama-aikana kasva. Näin siis palveluiden laadun pysyessä samana. Toki ministeri ehti jo eilen ilmoittaa, että kuntaliiton kanssa keskustellaan normien heikennyksistä (hoitotakuukin lentäisi äkkiä pihalle, ellei sitä olisi pultattu lakiin kiinni). Tämä siis liittyi ministerin uskomukseen, että kunnissa voidaan saada tehostamalla miljardin euron säästöt. Mitään laskelmia hän ei uskomuksensa perusteeksi vaivautunut julkaisemaan.

Säästökohteiden etsiminen onkin jo hyvässä vauhdissa. Ensimmäiseksi höylätään perinteiseen tapaan lapsilta, vanhuksilta, vammaisilta ja köyhiltä. Onkohan kukaan laskenut, paljonko oikeasti säästyy rahaa tilanteessa, jossa koulun lakkauttamisen vuoksi oppilaat kyyditetään takseilla lähikouluun? Tai paljonko "säästää" mielenterveyspalveluiden alasajo? Luokkakokojen kasvatus (varsinkin kun valtio on luvannut rahoittaa sitä)? Katujen ylläpitosäästöt pölyisenä keväänä?

Säästölistojen teko tuntuu olevan tyyliin "kas, tuossa on pari milliä, säästäkööt 200 000 euroa.. ai, tuon kanssa olinkin kalassa eilen, ei siltä viitsi mitään ottaa". Missään ei ole esitetty, onko Tampereen Aterian 700 000 euron säästötavoite optimi, mahdollinen tai edes kaupungin rahoja oikeasti säästävä. Onkohan kukaan edes laskenut sitä? Ja miksi juuri 700 keuroa? Olisiko 650 tai 750 vielä parempi? Tai miten vaikuttaisi 100 000 euron lisärahoitus?

Tampereen Aterian suhteen elättelen toiveita, että siellä aikaisempi kirjoitukseni toteutuisi. Kaupunki aikoo kilpailuttaa aterioiden tuottamisen ja olen lähes varma, että kilpailutuksen yhteydessä a) unohdetaan TA:n 1,8 miljoonan tuloutus kaupungille ja b) valitaan joku ylikansallinen toimittaja, joka kykenee rahoittamaan ensimmäisen vuoden halvat hinnat muulla toiminnalla. Tämän jälkeen huomataan, ettei TA ole kilpailukykyinen ja siirrytään käyttämään b:tä. Näin ollaan saatu kaupungin oma tuotanto alas, kaupungin tuloja vähennettyä, TA:n työntekijät jonkun toisen huoleksi (työttömyyskassa, KELA) ja sitouduttu yhteen kaupalliseen toimijaan. Kokoomuslaisen unelma siis! Tämän jälkeen b voi rauhassa hilata hinnat markkinatasolle tai jopa hiukan sen päälle. Kaupunki siis säästäessään säästi itsensä köyhäksi. Ken ei usko, voi muistella vaikkapa Espoon sähkölaitoksen myyntiä ja siitä seurannutta kuluttajaystävällistä hintakehitystä.

Suomen kannalta tilanne on sinänsä huono, koska valtio (hallitus) on käytännössä ulkoistanut säästöt ja veronkorotukset kunnille. "Tämä hallitus ei säästä" onkin oikeasti "tämä hallitus pistää kunnat säästämään". Samoin "tämä hallitus investoi" muuttuu "hallitus ehkä, mutta kunnat lopettavat investoinnit". "Tämä hallitus ei nosta veroja" voi pitää paikkansa, kun otetaan huomioon, että "tämä hallitus nostaa kuntien veroja ja maksuja". Noh, jostainhan se raha on kerättävä, mutta keräisivät edes rehellisesti.

Poliittista ajatuksenjuoksua

2009-03-18T13:11:00.002+02:00

Täytyy kyllä myöntää, että ihailen nykyministerien syvällistä ajatustoimintaa. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa aisapari Virkkunen ja Anttila (Vanhanen&Katainen on jo niin wanha vitsi, ettei sitä viitsi tässä enää käsitellä).

Opetusministeri Virkkunen kertoi tarpeesta saada nuoret äkkiä opinahjoon. Välivuosia on aivan liian monta (tosin hän unohti mainita sen pienen yksityiskohdan, että huonosti ajottuva asevelvollisuus aiheuttaa pahimmillaan kaksi vuotta "tyhjää" lukion ja seuraavan asteen välissä) ja opiskelijat pitäisi saada nopeammin työhön lyhentämällä valmistumisaikoja. Tämä jälkimmäinen vaatimus onkin mielenkiintoinen. Virkkusen mukaan (eilisen ykkösaamu) ongelmana on, että opiskelijoiden käydessä käydessä opiskelun ohessa töissä, ei varsinaisen opiskeluajan lyhentäminen auta työajan pidentämiseen. Lääkkeeksi tarjotaan opintotuen muutosta niin, että työssäkäynti ei enää ole tarpeellista (ts. ei enää kannata tai ole mahdollista). Mikä siis oli ongelma? Alkuperäinen ongelma oli ilmeisesti saada nuoret äkkiä työelämään. Ratkaisuksi tarjotaan opiskeluajan lyhentämistä. Ongelmana vain on, että koska opiskelijat ovat jo töissä, ei opiskeluajan lyhentäminen vaikuta työuraan pidentävästi toivotulla tavalla. Ratkaisu tähän "ongelmaan" (joka ei siis enää liittynyt mitenkään alkuperäiseen ongelmaan vaan tuli ratkaisun myötä) on kieltää työnteko opintojen aikana, jolloin tämä lyhentynyt työura voidaan pidentää takaisin lyhentämällä opintoja. Nerokasta!

Entäpä maa- ja metsätalousministeri Anttila? Ensin meillä on ruokaketjun välistävetäjästä tutkimus, jonka tulosta ei viitsitä kertoa (näin hän siis sanoi haastattelussa), koska tärkeintä saada suomalaiset maksamaan enemmän ruuastaan (liian halpaa ja vähän arvostettua ministerin mukaan). Seuraavana päivänä meillä ei olekaan tutkimusta syyllisestä ja vaikka olisikin, "hän ei halua syyllistää kauppaa tai mitään muutakaan tahoa siitä, että ne olisivat kasvattaneet ruuan kuluttajahinnasta saamaansa osuutta." Ei puhettakaan siitä, että tutkittaisiin, miksi Suomessa maksetaan alhaisimpia tuottajahintoja samalla kun kuluttajat kärsivät huomattavan kalliista ruuasta. Jos tutkimus tehtiin, täytyy tulos tietysti julkistaa. Jos tutkimusta ei tehty, täytyy tutkia miksei ole jo tutkittu. Pelkkä "ollaan kamuja kaikki"-asenne ei kansaan oikein uppoa, varsinkin kun tuo asenne jatkuu piilo-oletuksella "kyllä kansa maksaa".

Hintansa kullakin (vaan mikä)

2009-03-14T17:00:00.004+02:00

Hyvä päiväkirjani...

Auton pyyhkimet olivat jo todella surkeassa kunnossa, joten käväisin kotimatkalla lähihuoltamolla "muuten vain vilkaisemassa" sulkatarjontaa. Sattuman oikusta paikalla oli Joku (sulkavastaava vai myyntitykki?) inventoimassa valikoimaa ja aloitti heti myyntityöt. Läppärin ja kahden luettelon avulla saatiin kaksi erilaista koodia autoon sopivalle sulalle. Toinen paketti löytyikin suoraan hyllystä. Kyseessä oli Boschin twin-paketti, jossa oli molemmat sulat etulasia varten. Tähän mennessä myyjä oli ehtinyt kysyä kaksi kysymystä: "mikä auto/vuosimalli" ja "onko autoa lähellä vai oletko vain läpikulkumatkalla". Ilmeisesti kysymys "haluatko oikeasti ostaa sulat" olisi ollut turha.

Varsinainen mielenkiintoinen vaihe alkoi, kun sulkapaketille piti hinta löytää. Myyjä kehui halpaa hintaa ja meni kassalle katsomaan tarkan hinnan (48 euroa näytti kone ja hyllyssäkin oli samansuuntaisia hintoja). Hinta ei kuitenkaan kelvannut ja pikaisen läppärinysväyksen jälkeen tuomio oli selvä: "Tässä on wanha hinta". Uudeksi hinnaksi tuli 26,50, josta sai vielä 20% alennusta plussakortilla. Poistuin sulkapaketin kanssa, tosin epätietoisena siitä olinko maksanut paketista vähän vai paljon. Ja yllättyneenä siitä, että ylipäätänsä olin ostanut sulat - katsomaanhan minun piti vain mennä.

Kummalliseksi on myynti mennyt. Aikaisemmin myyjä pitää korkeaa hintaa ja ostajan tehtävänä on ollut tinkiä hintaa, jolloin myyjä on voinut laskea tai olla laskematta hintaa muutaman prosentin. Kieltämättä yllätyksenä tuli, että ilman suun avaamista (en ehtinyt, myyjä hoiti puhumisen) lopullinen hinta tipahti alle puoleen alkuperäisestä.

Takalasin pyyhin (pienin koko joukosta) onkin sitten oma tarinansa: sitä saa vain alkuperäisenä osana, jolloin hintakin on 50 euron paremmalla puolella. Kyllä tulee osalle hintaa...

Bitti lentoon

2009-03-06T19:43:00.002+02:00

Päivitin itseni kertaheitolla nykyaikaan hankkimalla nuukialta S60-puhelimen ja saunikselta mobiililaajakaistan. Nyt eetteri on siis yksin minun - kiinteällä kuukausimaksulla tosin.

Kieltämättä muutos oli kohtuullisen suuri. Aikaisemman "mitä tämäkin taas maksoi"-mietiskelyn sijaan voi rauhassa imutella podcasteja, lähetellä kuvia ja ladata karttoja niin paljon kuin sielu sietää. Ero on jopa niin valtava, että alitajunnassa elää pelko "voiko tämä olla totta? Entä jos tästä lystistä pitääkin maksaa 1,5 euroa/megatavu?".

Tällä hetkellä käytän tätä mobiilia ulottuvuutta podcasteihin (lähinnä HeKaan, olen vasta jaksossa #74 menossa kohti #1:stä), nettisurffailuun (YLE+HS+muut nettisivut) ja google mapsiin. Tuon viimeisimmän ja nokian oman virityksen välisestä paremmusjärjestyksestä en ole tosin vielä aivan varma. Ja tietysti on olemassa sportstracker. Tosin tuon ongelmana on huono yhteensopivuus GPS-signaalin ja taskussa olevan puhelimen välillä (vai uskotko oikeasti, että kävelen maksimissaan 30 km/h? - reitin tuo osaa suurinpiirtein tallentaa taskusta huolimatta). Lärvikirjaankin löytyy oma hilavitkutin, tosin tuon kirjan seuraaminen on muutenkin aika heikoilla kantimilla.

Eräs suuri muutos on kuvaviestien lähetyksessä. Miksi lähettää kallista MMS-viestiä, kun koko kuvan saa lähetettyä ilmaiseksi sähköpostilla? Jostain syystä iPhonessa tämä on juuri se peruste mms-viestien puuttumiseen...

Seuraava askel tässä bittimössön kulutuksessa on sitten internet radio, jolla voi kuunnella striimi.netiä (eli HeKaa ja PuhKua suoraan livenä) ja ehkä tuota voi joskus käyttää myös eeePC:n kanssa. Tiedä häntä...

Kokonaistaloudellisuutta

2009-03-02T13:35:00.002+02:00

Tuottavuuteen liittyen, harvoin mietitään valintojen kokonaisvaikutusta - useinhan se on jopa mahdotonta tai yhtä arpapeliä kuin sääennustus.

Jos ajatellaan kuvitteellista tilannetta, missä kunnan jonkin palvelun toimittajaa valitaan. Tarjolla olisi (tarjousten kalleusjärjestyksessä) oma tuotanto, paikallinen yrittäjä, suomalainen yrittäjä ja kansainvälinen yrittäjä. Mikä näistä kannattaisi valita a) kunnan, b) suomen ja c) maailman kannalta?

Oman tuotannon valitseminen voi tuoda etuja kunnan muuhun palveluntuotantoon ja olla jopa kunnan kannalta halvin. Samoin, vaikka kunnallinen toimittaja olisikin valtakunnallista hinnakkaampi, voi se kunnan kannalta tulla oikeasti halvammaksi, jos mukaan otetaan paikalliset työllisyys- ja verovaikutukset. Lisäksi pienen kunnan palvelutason säilyminen voi olla kiinni "tukiostoista".

Vaikka kansainvälinen olisikin halvin, menevät verorahat vielä kauemmaksi lähteestään. Suomen kannalta voi kolmen ensimmäisen järjestys olla hankala päättää, riippuen tuottajan työllistämisvaikutuksista (työtön on kalliimpi kuin työllinen, joten "tehottomampi" voi tulla halvemmaksi) ja verokertymistä (myös kuljetusten polttoaineverot ja väliportaiden työllisyys). Ulkomainen tuottaja voi olla kokonaistaloudellisesti edullisin, mutta suomalaisia tai kuntalaisia ei pahemmin lohduta muutaman orjatyöpaikan lisäys Kiinaan.

Nykyinen kilpailutus perustuu ikävän suoraviivaisesti tarjouksen hintaan. Paikallista ei saa virallisesti suosia, mutta tarjousehtoa voi yrittää virittää niin, että tietty paikallinen toimija voi olla vähän tasa-arvoisempi kuin muut tasa-arvoiset (esim. tuoretuotteiden pitää olla max. 2pv vanhoja). Jos tästä jää kiinni, seuraa varma valitusaalto ja uudelleenkilpailutus. Siinäpä kunnille pohdittavaa.

Tuottavuutta

2009-02-27T14:45:00.003+02:00

Nykyinen talous perustuu sille mantralle, että tuottavuuden täytyy kasvaa, muuten hukka meidät perii (vaikka perii se muutenkin). Wiki määrittelee suomeksikin tuottavuuden kohtuullisen hyvin. Periaatteessa idea on yksinkertainen: tuottavuus on tuotoksen määrän ja laadun suhde käytettyjen tuotantopanosten määrään ja laatuun (eli tuottavuus = Tuotoksen määrä/Panoksen määrä).

Jos ajatellaan ihan perinteistä ihmisiä vaativaa työtä, eli työtä, jossa raaka-aineiden hintaan ei voida vaikuttaa tai jossa niiden hinnalla ei ole merkitystä, voidaan tuottavuutta kasvattaa joko tekemällä enemmän samassa ajassa tai vaihtoehtoisesti tekemällä sama määrä nopeammin. Teoriassa tämä onnistuu joko vaihtamalla tuotantotapoja, jolloin tekeminen sujuu nopeammin tai vaihtamalla lopputuotetta sellaiseen, jonka tekeminen sujuu edullisemmin (eli suomeksi: laskemalla laatua). Käytännössä tapahtuu usein yksi tai useampi seuraavista:

tuottavuus ei oikeasti kasva vaan suuremman määrän tekeminen vaatii lisätyötä (esim. töiden viemistä kotiin, ruokatuntien väliinjättämistä, palkattomia ylitöitä)
tuottavuutta kasvatetaan vähentämällä käytettyä aikaa (esim. lyhentämällä lääkäreiden vastaanottoajan pituutta)
tuottavuutta kasvatetaan vähentämällä laatua (esim. korvataan ammattilainen halvemmalla, tehdään vaikkapa tuotteen käännökset itse eikä käytetä virallista kääntäjää)
siirretään kustannuspaikka muualle (esim. ulkoistamalla hallinnolliset tehtävät sihteereiltä työntekijöille, laskutetaan "väärää" projektia)
säästämällä sivukuluissa (esim. jättämällä kermavaahto pois letuista)

Valtiollakin on oma tuottavuusohjelmansa, jonka ideana on vähentää henkilöstömäärää valtion työpaikoissa. Henkilöstön vähentämistä perustellaan mm. palvelutasolla:

Vain tuottavuuden kasvun myötä voidaan pitää huolta valtion vastuulla olevien tehtävien hoitamisesta ja palvelutason parantamisesta.

Miten ihmeessä palvelutaso voi parantua sillä, että saman palvelun tarjoaa pienempi henkilöstö? Muutenkin koko "tuottavuus"-käsite on ristiriidassa osittain esim. työllisyyskehityksen kanssa (suurempi tuottavuus vähentää tarvittavaa työvoimaa), äskeisen eläkeiän noston kanssa (ikääntyneillä työntekijöillä on luonnostaan nuoria pienempi tuottavuus) ja palvelutarpeen määrän kanssa (vähennetään sieltäkin, missä oikeasti tarvittaisiin enemmän työntekijöitä).

Tuottavuuteen yhdistetään usein palveluiden yksityistäminen. Tätä on hiukan vaikea perustella. Jos yksityinen palveluntuottaja haluaa osinkotuotoksi vaikkapa 10%, täytyy yksityisen olla siis vastaavan määrän "tuottamatonta" palvelua edullisempi toteuttaa. Sama pätee, jos verrataan 10% yksityistä osinkotuottovaatimusta ja 10% julkista "piiloverovaatimusta". Jälkimmäinen palautuu takaisin maksajalle, ensimmäinen menee yksityisen omistajan taskuun. Jälkimmäinen on siis samalla loppuhinnalla oikeasti 10% halvempi. Eli yksityisen täytyy oikeasti tehdä työt toisella tavoin (tämä on yleensä vain väliaikainen hyöty, koska hyvät käytännöt leviävät nopeasti), hyödyntää "suuruuden ekonomiaa" tai sitten hoitaa tuottavuuden kasvu jollakin listan tavoista vaikka maksamalla vähemmän palkkaa, teettämällä enemmän töitä tai tekemällä asiat huonommin. Eräs helppo tapa on tietysti maksattaa kustannukset muilla, jolloin toisen tuotteen hinta saadaan edulliseksi (vrt. #4, Windows ja xbox, Tampereen kauppapalvelu).

Lainsäädännön kiemuroita

2009-02-20T20:16:00.003+02:00

Mikään ei muutu: jo vuonna 2003 itkettiin lainsäädännön heikkoutta Suomessa ja sama valitus on edelleen voimassa vuonna 2009. Oikein ohjelmia tehtiin, mutta ilmeisesti turhaan.

Ongelmat voidaan näin mutulla jakaa kolmeen ryhmään:

tehdään nopea (resurssien puutteiden tai kiireen vuoksi?) viritys lakiesitykseksi, eikä viitsitä tutkia asiaa sen tarkemmin. Näitä taitaa olla suurin osa ongelmatapauksista. Hutiloinnin seurauksena lakia joudutaan muuttamaan eduskunnassa tai viimeistään lain voimassaoloaikana.
tehdään laki "muuten vain" (tai jonkin direktiivin tahi yleisen mielipiteen vuoksi), mutta valvonta on käytännössä mahdotonta. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa kännyköiden HF-pakko, vaalien rahoitusselvityslait ja seksin oston kriminalisointi. Laki on olemassa, mutta kukaan ei sitä valvo.
tehdään laki jonkin ryhmän painostuksesta, jolloin lain kohderyhmä ei sitä välttämättä halua ja jolloin laista tulee hyvin toispuoleinen. Yliopistolakia vastustetaan ahkerasti, mutta ilmeisesti kokoomuksen mielestä on tärkeämpää saada yliopistot yritysten hallintaan ja alihankkijoiksi yksityiselle tutkimukselle. Toinen esimerkki on vaikkapa Lex Kampela, jonka useasti moitteita saanut opetusministeriö valmisteli lähes farssin tavoin.

Jostain syystä viime aikoina on yleistynyt trendi, jolloin laki annetaan ylhäältä asiantuntijoista tai mielipiteistä riippumatta. Vaikka Lex Nokia onkin varmasti mediamylläkkää parempi laki, on perustuslakivaliokunta päätynyt (poliittisista syistä) sen perustuslainvastaisuudessa eri kannalle kuin suomalaiset asiantuntijat. Tosin ko. lakiin liittyy muitakin omituisuuksia alkaen naku-Lindénin isohkosta rupikonnasta, kiertäen Kataisen "emmää mitään tiedä, mutta kannatan kuitenkin ehdoitta"-lausunnon vihreiden "yksi kannattaa, jotta loput voi vastustaa"-viritykseen.

Eipä tuleva (tai jo edesmennyt?) maahanmuuttolaki sen onnistuneempi viritys ollut. Vaikka itse lain idea olisikin hyvä, sen valmistelu ei sitä ollut. Vaikka nykyhallituksen ohje onkin "mitään ei sanota mistään", ei hiljaisuudessa ja lähes salassa valmisteltu lakiesitys ole nykypäivää (vaikka jostain syystä suurin osa oikeasti vaikuttavista laista tuodaan nykyään yllättäen eduskuntaan ilman laajaa etukäteisvalmistelua).

Jokohan vuonna 2012 saamme lainsäädännön edes kohtalaiselle tasolle? Historia ei ainakaan lupaa hyvää...

70 prosenttia

2009-02-15T19:01:00.004+02:00

Aamulehdessä tämän viikon maanantaina (eli 9.2.) Timo Aronkytö (sosiaali- ja terveysministeriö) arvio suomalaisen terveydenhuollon mahdollista kriisiä näin:

Miten järjestelmä, joka 70-prosenttisesti toimii hyvin, voisi olla kriisissä?

Ilmeisesti joillekin riittää varsin hyvin noin 2/3 toimivuus. Jos verrataan tuota lukua muihin satunnaisesti valittuihin lukuihin niin

poliisi hehkuttaa, että henkiin ja terveyteen kohdistuvien rikoksien selvitysprosentti on 75 % (tosin huomattava lasku edellisvuoteen verrattuna), mutta rikoslakirikosten selvitysprosentti oli 32-68%. Tuotakaan ei ilmeisesti pidetä mitenkään kriisimäisenä lukuna. Omaisuusrikokset ovat pitkään olleet ilmeisesti jopa tuotakin huonompia selviämään.
armeijan jaksaa loppuun asti vain 83%, Riksussa enää alle 79%. Ei syytä huoleen, ennusteissa oli, että kyllä vielä tulevaisuudessakin ehkä puolet viitsii käydä armeijan.
AMK-paikan saaneista, mutta yliopistoon halunneista keskeytti opintonsa 40%. Paljon paremmin mennyt sellaisillakaan, jotka saivat haluamansa AMK-paikan - vain 78% jaksoi eteenpäin.

Täytyy myöntää, että tuossa sarjassa Suomen terveydenhuolto pärjää vallan keskitasoisesti, eikä kriisiä ei ole lähipiirissä näkyvissä. Toisaalta, kannattaa muistaa Suomen olleen hyvinkin kriisitunnelmissa, kun työllisten osuus laski alle 90%. Eli prosenteissa tuntuu olevan eroja..

Levolle laske...

2009-02-10T19:48:00.002+02:00

Ehtikin tässä jo muutama päivä vierähtää aiheen kypsyttelyssä, kun sivusta iski aamulenkillä radion ohjelma leppoistamisesta (kuultavissa Areenallakin) ja sen suhteesta tuotannon tehostamiseen. Wiki kertoo asiasta näin (ja paremmin englanniksi):

Hitausliike (slow-liike) on etenkin 2000-luvulla maailmalla levinnyt ajattelu, jonka mukaan asioita kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan rauhallisesti ja hitaalla tempolla. Liikettä on pidetty vastavetona melulle, saatavilla olevuudelle ja muille tämänkaltaisille ihmisen elämään tunkeutuville ilmiöille.

Vaikka ohjelma oli leppoisaa jaaritusta, oli muutamassa kommentissa ihan asiaakin.

Suuret keksinnöt/taideteokset/kirjat/jne. syntyvät, kun aikaa on tarpeeksi. Voisiko siis olla tuottavampaa myös työnantajan kannalta vähentää turhaa kiirettä?
Ylläolevaan liittyen, onko oikeasti tehokasta kirjoittaa palaverissa mailia, juosta jatkuvasti oven ulkopuolella vastaamassa puhelimeen ja samalla lukea vielä seuraavan palaverin raporttia. Eli tehdä paljon tekemättä mitään. (Nykyäänhän pitää ainakin näyttää tehokkaalta)
Entä olisiko vaikkapa kuuden tunnin työaika oikeasti tehokkaampi kuin 8-10?
Entä onko ihminen onnellinen tehdessään putkeen töitä päivittäin 8-20? Olisiko parempi lukea jotain venäläistä klassikkoa tai käyttää aika muuten hitaasti?

Tuon perusteella kehittelin ajatusketjua tuottavuudelle ja yksinkertaista rautalankamallia maailmantaloudelle. Pitääpä tutkia asiaa...

Ken vanhoja muistelee...

2009-02-06T19:32:00.004+02:00

Wanhojen aikojen muisteleminen on kivaa. Muistan edelleen, kuinka minuun teki vaikutuksen kaverini MSX-koneella tekemä "atomimalli" (=erilaisia ympyröitä ja soikioita ruudulla). Muistan lisäksi monta muuta mukavaa asiaa ko. koneesta. Entä mitä tämä lysti sitten oikeasti maksoi?

MSX kehitettiin 1983, itse sain sen 1984 (vai 1985?), jolloin TEKin "Suomen rahan arvo"-taulukon mukaan kerroin nykyiseen on 1,797. Tämän tuloksena pelkkä keskusyksikkö oli ollut päälle 600 euron (silloisen 2000 markan) arvoinen. Tähän pitää myös lisätä näyttö eli matka-tv, jonka hinnaksi hämärä mielikuva antaa noin 1200 mk (TEKin kertoimella 360 euroa). Noin 1000 euroa pelkkään joululahjaan, aika kova saavutus nykyaikana (vertailun vuoksi nykyläppäri lapselle kustantaa noin 300-400 euroa).

Mitäköhän mahtoivat kodinkoneliikkeiden edustajat ajatella, kun kaksi ala-asteikäistä poikaa etsi sopivaa tietokonetta?

Pelit maksoivat luokkaa 99-199 mk eli aika lähelle samaa kuin nykyäänkin (30-60 euroa). Jokin sentäs tuntuu pysyvän vakiona.

Muistan saaneeni rippilahjaksi (-87) levyaseman, jonka hinta nykyrahassa on lähes 600 euroa (~2200 mk). Ehkä rahantaju on kehittynyt vasta myöhemmin, mutta ainakin nykyään tuo tuntuu kohtuullisen suurelta summalta. Ehkä "investointi lapsuuteen" aikoinaan kannatti uravalinnan kannalta, mutta mitä pitäisi omille lapsilleni sitten tarjota. Mikä olisi se nykyajan kallis ja uutuuttaan kiiltävä kallis keksintö, joka auttaisi lapsia sitten myöhemmin? Vai onko se sittenkin jokin elektroniikkaan ja muuhun liittymätön (edullinen?) asia, joka myöhemmin on yllättävän tärkeä ihmiskunnan kannalta? Mistäpä tuon tietää...

Kahden kerroksen väkeä

2009-02-04T20:27:00.004+02:00

Sen lisäksi, että OECD on todennut suomalaisten pyhän lehmän, julkisen terveydenhuollon, hyvinkin eriarvoiseksi on Suomessa sekä taloudessa että lainsäädännössä kahden kerroksen väkeä. Homma on edelleen kuin 1900-luvun alkupuolen Pohjantähdessä.

Talouden eriarvoisuus näkyy selvästi verotuksessa. Valtionvarainministeriö ummisti vuosikymmeniä silmänsä, kun lakimiehet kierrättivät palkkansa halvoiksi osinkotuloiksi. Kansa heräsi, kun lääkärit ryhtyivät samaan, mutta edelleen asiasta oltiin virallisella taholla hiljaa. Vasta ministeriön pelko, että tavallinen kansa voisi hyötyä tästä vero"suunnittelusta", pisti lakialoitteen liikkeelle pikavauhtia. Toki lakiesitys on muotoiltu niin, että uhraamalla lääkärit ja muutama alempi juristi, voidaan ainakin osa edustajien lähipiiristä pelastaa. Varmasti näemme ensi vuonnakin toimitusjohtajia ja talouden "kermaa", jotka verotettavien ansiotulojensa mukaan voidaan laskea kuuluviksi Suomen köyhimpiin.

Lainsäädäntö vuorostaan jakautuu Suomen pyhään eduskuntaan (ja kansanedustajiin) sekä tavalliseen kansaan. Siinä, missä opiskelijoilta peritään tukia takaisin suorastaan riistokoroilla varustettuna, tyytyy eduskunta vain "selvittämään" kansanedustajien kulukorvaussikailut. Ei puhettakaan, että väärin perustein maksettuja korvauksia perittäisiin takaisin. Toki tämä oli odotettua. Juuri kansanedustajia koskevat lait tuntuvat jostain syystä saavan ainakin uutisoinnissa rivin "lain rikkomisesta ei kuitenkaan rangaistaisi". Vaalirahoituksesta syylliseksi haettiin korkeintaan joku virkamies, ei suinkaan edustajat, joilla oli yllättäviä "tulkintaongelmia" selvän ohjeen kanssa tai ministeri, jonka piti olla poliittisessa vastuussa valvonnasta. Ohjeen piti olla selvä jo kunnallisvaaleissa, mutta silti osa jääräpäistä "unohti" tehdä ilmoituksen. Rahoituksen kattoakin on toki suunniteltu, mutta jälleen ilman lain rikkomisesta seuraavaa rangaistusta.

Ei tämä kovin säädyttömältä yhteiskunnalta näytä...

Itseaiheutettua auditiivista informaatioähkyä

2009-02-02T18:10:00.003+02:00

Minulla on kohtuullisen pitkä (ajan suhteen) työmatka, noin 45-60 min suuntaansa. Toki autolla pääsisi matkan puolessa tuosta ajasta, mutta bussimatkassa on puolensa - hinnan lisäksi. Olen nimittäin siirtynyt musiikista lähes kokonaan erilaisten podcastien ja äänikirjojen kuuntelijaksi. Bussissa kuuntelu onnistuu huomattavasti paremmin kuin autolla ajaessa.

Lista kuuntelemistani podcasteista on onneksi vielä kohtuullinen. Ryhmässä A on ohjelmia, joita kuuntelen aktiivisesti jakso jaksolta joko livenä tai podcast-muodossa:

Ryhmään B kuuluu taas sellaiset, joita kuuntelen, mutta enemmänkin "purskeissa" ja vähemmän säännöllisesti:

Aristoteleen kantapää
Maailmanpolitiikan arkipäivää
(jo ladattuna, muttei kuunneltuna) Markus Kajo
(jo ladattuna, muttei kuunneltuna) BBC Documentaries

Äänikirjat tulevat prioriteetissa näiden kahden ryhmän väliin. Käytännössä aamumatkan kuuntelen ykkösaamua ja takaisin tullessa joko jotain ryhmän A podcastia tai äänikirjaa. Äänikirjan ollessa mielenkiintoisessa kohdassa voi vastaavasti podcast odottaa hamaan tulevaisuuteen. Lisämaustetta järjestelmään tuo lenkkimatka ja sille varattu oma iPod.

Tietotekniikkaa - naamoja

2009-01-29T18:41:00.002+02:00

Jäi eilinen kokonaan väliin, kun sain kaupasta haettua oman kopion Applen iLife-ohjelmasta. Kyseessähän on sellainen joka kodin työkalupakki mediaelämään. Se mikä hommasta teki mielenkiintoisen oli iPhoton kasvojentunnistus.

Homma menee hyvin yksinkertaisesti näin: Ensimmäisessä vaiheessa ohjelma yrittää tunnistaa kuvista naamoja. Tämän jälkeen käyttäjä esittelee ohjelmalle jonkin kuvissa esiintyvän henkilön nimen (eli ohjelma näyttää pärstän ruudussa ja käyttäjä kirjoittaa vaikkapa Matti). Kun käyttäjä on tunnistanut henkilön, esittelee ohjelma n+1 eri kuvaa, joissa mahdollisesti esiintyy tuo sama pärstä. Käyttäjä voi sitten opettaa ohjelmaa napsuttelemalla "kyllä" tai "ei" eri kuvien kohdalla. Myöhemmin kuvia voi selailla henkilöittäin ja nimien pitäisi siirtyä myös lärvikirjan kuviin.

Hauskaa tuosta tekee sen, että kasvojentunnistus oikeasti toimii - tiettyjen naamojen kohdalla. Jotkin henkilöt löytyvät nurkkien varjoista tärähtäneistäkin kuvista lähes 100% varmuudella. Toisia taas (kuten anoppia) tuo ei löydä kuvista sitten millään. Samalla voi todentaa eri ihmisien samannäköisyyden: sisarukset tuntuivat menevän helposti sekaisin, mutta harvemmin sisarusten sekaan eksyi ei-sukulaisia. Toisaalta ohjelman kannalta yhdennäköisyys voi yksisuuntaista. Jostain syystä B esiintyi useammin A:n tunnistuskuvissa kuin A B:n vastaavissa. Ehkä B:stä löytyi joku helposti tunnistettava piirre.

Ihan kiva idea.

Tietotekniikkaa

2009-01-27T18:51:00.002+02:00

Päätin uteliaisuuttani kokeilla Windows7:n betaversiota (sen saa ladattua ilmaiseksi Microsoftin sivuilta). 64-bittinen versio, jonka pitäisi toimia myös macbookini virtuaalikoneessa, on kohtuullisen kookas (yli 3 gigatavua). Ajan, resurssien ja vaivojeni säästämiseksi latailin tiedoston jo päivällä ja ajatus oli siirtää se "nätisti" kotikoneelle käyttäen USB-tikkua. Ajatukseksi tuo jäikin...

Ensimmäinen ongelma tuli tikun FAT32-tiedostojärjestelmästä, jonka rajoittama tiedostojen maksimipituus on ikävästi pienempi kuin win7:n asennusimagen koko. FAT32 taas on oletuksena noissa tikuissa, koska se on ainoa tiedostojärjestelmä, joka toimii suhteellisen luotettavasti eri järjestelmissä.

Tiedostojärjestelmää vaihtamaan... ja vastaan tuli seuraava ongelma: Windows-koneella, johon ei ole ylläpito-oikeuksia, ei pahemmin formatoida tikkua mihinkään uuteen muotoon (ja muut koneet taas eivät saa tuonne mitään windowsin ymmärtämää FATtia parempaa muotoa). Lainakoneella format-dialogi antoi valita vain FAT32-muodon - sen pidemmälle en enää viitsinyt jatkaa tällä tiellä.

7z (pakkausmuoto) osaa jakaa pakatun tiedoston useaan palaan, joten tällä sain kierrettyä pituusrajoituksen. Eipä siis muuta, pakkaus käyntiin ja tikku täyteen bittejä (ja 7z-ohjelman OS X-versio bittien purkamista varten).

Kotona odotti sitten vähemmän miellyttävä yllätys: teki niin tai näin, aina eteen tuli CRC virhe. Jopa virtuaaliwinkkarissa ajettu 7z-versio ei tuonut helpotusta asiaan. Jouduinpa siis kuitenkin aloittamaan windowsin latauksen hitaammalla yhteydellä ja päivällä tekemäni tappelu oli aivan turhaa.

Voi tätä tietotekniikan ihanuutta...

Elämää numeroina

2009-01-26T13:49:00.004+02:00

Takaisin sorvin ääreen...

Lehdissä oli puhetta nykyihmisten (ilmeisesti vanhojen sellaisten) huonosta kunnosta ja siitä, kuinka kuuden tunnin työpäivä olisi lähellä kestokyvyn maksimia. Tuota aasinsiltaa pitkin lampsin pohtimaan, kuinka paljon aikaa menee mihinkin - eli ollaanko vielä Pohjantähden orjayhteiskunnassa vai onko työläisellä omaakin aikaa. Tästä äkkiä sitten väsäämään taulukkolaskennalla eri ajankäyttötunteja ja käppyröitä piirtelemään.

Tein muutaman radikaalin yksinkertaistuksen:

vuoden pituus on 52 viikkoa
nukkumiseen menee eri aikoina eri tuntimäärä, mutta periaatteessa työikäinen nukkuu kaavion mukaan kolmanneksen vuorokaudesta, lapsi ja vanhus enemmän
esikoulua ei käydä tai esikoulu on laskettu "omaan aikaan"
koulupäivän pituus iän mukaan (20-36), kouluviikkoja 38
työelämä alkaa 23 vuotiaana, sitä ennen koulua ja kesätöitä (16-18v: 20 h ja muuten 30 h viikossa, nuorena 4 viikkoa, myöhemmin 8 viikkoa)
työpäivän pituus 38,5 ja viikkoja 46 - työikäisenä ei käydä koulua
eläkkeelle 60-vuotiaana, kansalaisopistoa muutama tunti viikossa

Luonnollisesti käppyrästä tuli yksinkertaistusten vuoksi vain suuntaa-antava. Toisaalta eri ihmisten käyttäytyminen vaihtelee yksinkertaistuksia enemmän, joten mitään jokaiselle tarkkaa tuosta on muutenkin mahdotonta saada. Vaihtelua aiheuttaa lisäksi akateemisten alojen työn ja vapaa-ajan täydellinen sekoittuminen (töitä viedään kotiin, palkattomat ylityöt, matka-ajat) sekä opiskeluajan pituuden riippuminen koulutuksesta.

Ensimmäinen käyrä kertoo eri asioiden suhteellisen osuuden vuodessa. Toinen käppyrä kuvaa kumulatiivisen summan osuuden elämän alusta loppuun. Kaavio siis kertoo, kuinka paljon (suhteellisesti) on koko elämänsä aikana tuhlannut aikaansa tiettyyn asiaan. Esimerkiksi 60-vuotiaana kuollut käytti elämästään 37 % nukkumiseen, 13 % työntekoon ja mitättömät 3,5 % kouluun. Vastaavat luvut 30-vuotiaana ovat 40%, 5% ja 7%.

Mielenkiintoista ja yllättävää. Omaa aikaa näyttää kuitenkin (kaikesta kiireestä huolimatta) kertyvän 47 % vuodessa - arkipäivisin tosin vain 33%. Toki tuosta "omasta" ajasta täytyy vähentää kaikki ylimääräinen, kuten työmatkoihin kuluva aika.

Välillä vähemmän teknistä

2009-01-23T18:09:00.002+02:00

Kälyni päätyi tyttövauvan äidiksi yöllä. Pillipiipari toivottaa onnea uudelle vauvalle ja lapsiperheelle!

Arkistojen kätköistä

2009-01-22T18:58:00.003+02:00

Aikaisemmin pohdin sähköpostien yhteydessä tietojen säilyvyyttä. Wanhat sähköpostini (tai se osa niistä, jotka vielä helposti löysin) olivat onnekseni tekstimuotoisia ja erillisen ylläpidon alaisia, joten niiden tuhoaminen olisi vaatinut aktiivisia toimia (DELETE). Entäpä muu elämän aikana kertynyt materiaali?

Valokuvien säilytystarve on helposti perusteltavissa. Tällä hetkellä minulla on iPhotossa lähes 13 3oo kuvaa, osa jälkikäsiteltyjä, osa raakileina. Lisäksi eri muodoissa olevia, aikoinaan ottamiani kuvia on varmasti satoja - jossain. Käsittelyn kannalta helpointa on luonnollisesti pitää kuvat yhdessä paikassa sähköisessä muodossa, mutta jatkon kannalta tämä ei lupaa hyvää. Kaikki on hyvin, kunnes vaihdan käytettävää ohjelmaa, konetta tai levyrikko syö kuvani. Ohjelman vaihto pahimmassa tapauksessa hävittää sen vähäisen metatiedon, mitä olen saanut syötettyä ohjelman tietokantaan. Näin kävi siirtyessäni iPhoton käyttäjäksi. Onneksi osan tiedoista saa nykyään upotettu kuviin mukaan, jolloin ne säilyvät (lähes?) yhtä kauan kuin kuvatiedostotkin.

Kuvien säilytykseen pysyvin tapa on edelleen jo valokuvauksen alkuajoista tuttu fyysinen muoto. Järkevä säilyttäjä, mitä en ikäväkseni kyllä ole, tekisi/teettäisi jokaisen tärkeän tapahtuman jälkeen hyvillä tekstikommenteilla varustetun kirjan valokuvineen ja lisäksi tallentaisi kuvat erikseen eri tallennusmuotoihin vaikkapa parille eri levylle. Näin kuvat säilyisivät isältä pojalle edes jossain katseltavassa muodossa. Tosin albumi- ja levykasan arkistointi on kokonaan oma ongelmansa...

Valokuvat ovat vielä helppo tapaus kotivideoihin verrattuna. Siinä, missä kaitafilmit näkyvät kunnes viimeinen yhteensopiva projektori/skanneri on kuopattu, on oikean videoformaatin valitseminen vaikeaa. Ja tämä oli vasta näyttämistä varten. Säilytys on vielä huomattavasti haastavampi tapaus. Yksi tunti DV-raakamateriaalia vaatii useita gigatavuja levytilaa, joka pitäisi säilyttää jossain - mieluiten useampana kopiona. Toki valmis elokuva mahtuu yhdelle DVD:lle, mutta leikatun ja pakatun materiaalin jälkikäsittely on käytännössä mahdotonta tai ainakin järjetöntä. Ja DVD ei välttämättä ole enää se paras ja ainoa muoto HD-kameroiden yleistyessä. VHS-kasettihan on jo lähes sukupuuttoon kuollut muinaismuisto.

Gigatavuluokan levynkulutuksen lisäksi videon ongelmaksi tulee itse projektitiedosto. Siinä, missä otettu kuva on kuva vaikka voissa paistaisi, vaatii video leikkausta, tilasiirtymiä, tekstityksiä, lisä-ääniä ja sen sellaisia. Tämän tiedon tallentamiseen ei taida olla kovinkaan standardimuotoista tapaa, joten jälkikäsittelyn muokattavuus tulevaisuudessa on pitkälti ohjelmavalinnoista kiinni. Sama ongelma tuntuu ikävä kyllä nostavan päätä myös RAW-valokuvien käsittelyssä. Lopputuloksen saa kyllä talteen, samoin alkuperäisen lähteen, mutta siirtymä lähteestä lopputulokseen voi olla hyvin hankala säilyttää luotettavasti.

Näkyvien kohteiden lisäksi on tallennettavan tietysti erilaiset äänet (ääniviestit, musiikki ja sellaiset). Näiden kohdalla kannattanee toimia nopeasti, sillä suurin osa on edelleen tallessa C-kasetilla. Tilanne on hiukan vakavampi, jos tallenne onkin kelanauhalla. Toimivia kelanauhureita ei pahemmin kotitalouksilla taida olla, lähimmät löytynevät vielä hetken aikaa kouluista. Vaan mikä sitten olisi optimaalinen säilytysmuoto? Elämänsä ehtoota elävä CD-levy? Data-tiedosto?

Ehkä on vain kylmästi hyväksyttävä, ettei kaikkea elämänsä aikana tapahtunutta voi raahata mukanansa lopun elämää. Toisaalta usein historian arvon ymmärtää vasta jälkikäteen, silloin kun asialle ei enää voi tehdä mitään. Mennyttä, mikä mennyttä.

Kalustajan onni

2009-01-21T12:20:00.002+02:00

Pääsin jälleen tutustumaan nykykalusteiden ihanuuteen kokoamalla 5-laatikkoisen lipaston. Koska elämässä pitää olla haasteita (ainakin virallisesti, tuskin kukaan niitä oikeasti kaipaa), ei ko. kaluste ollut mikään Sotkan halpa liimatappiviritys vaan ihan ruuveilla koottava malli. Kun koskaan aikaisemmin en ole mitään tarkkaa kirjanpitoa asiasta tehnyt, keräsin numeerista aineistoa siitä, mitä tuollainen hökötys pitää oikeasti sisällään.

Värkkiä sai rakentaa 2 tuntia ja 15 minuuttia (suurinpiirtein). Tuona aikana piti vääntää yhteensä 108 ruuvia ja iskeä 14 puutappia. Lisäksi vasaraakin sai käyttää: saldoksi tuli epämääräinen läjä nauloja ja yksi peukalo. Kokoamisohjeen mukaan nauloja olisi ollut varattuna 50 kpl, mutta totuuden nimissä on sanottava, ettei tuota määrää olisi saanut järkevästi mahtumaan takapaneliin. Puuta meni 5 kpl/laatikko+6 kpl kehikkoon.

Noh, tulipahan väännettyä ja leikittyä fyysisen työn tekijää. Ei ollut ruoho vihreämpää aidan tuolla puolen...

Kulutustavara vai kestohyödyke?

2009-01-20T12:58:00.002+02:00

Nykyään on muotia valittaa erilaisten elektronisten laitteiden surkean lyhyestä kestoiästä. Aloin pohtimaan asiaa tarkemmin ja laskemaan omien kilkuttimieni ikää.

Vanhimpana aktiivikäytössäni (tai no, aktiivi ja aktiivi, käytössäni kuitenkin) viihde-elektroniikasta on Marantzin kasettidekki, vuodelta -90. Videot ovat taas vuodelta -01, Sonyn vahvistin -02 ja DVD-soitin -04. Vanhimman ikä on siis lähes 20 vuotta, nuorimmankin kohta viisi, mutta silti kaikki nuo toimivat yhteen. Ei kovinkaan kulutustavaraa. Tallentava digiboksi on suhteellisen tuore tapaus, vasta parin vuoden ikäinen, joten sen kestosta en osaa sanoa mitään.

Vanhat töllöt ovat yllättävän kestäviä: Perheemme aikaisempi TV (erikoistarjous, hinta taisi olla n. 900 mk) myytiin keväällä toimivana n. 9 vuoden ikäisenä, sitä edellinen (-93) on myöskin edelleen toimiva, samoin kuin aikoinaan tietokoneen näytöksi hankittu väri-TV (-84?). Kuvaahan noista ei ilman digiboksia pahemmin näy.

Tietokoneita perheessämme on useita, joista vanhin on koottu joulukuussa 2004. Kovin käyttökelpoinen se on vieläkin yli neljän vuoden iässä. Päivittäisessä käytössäni oleva iPod 5G täytti marraskuussa 3 vuotta ja edelleen varsin hyvin toimiva, lapsille siirretty shuffle taas on yli 4 vuotta vanha. Kännyköistä on oikeasti hajonnut ainoastaan yksi (ensimmäinen tuli taloon 1995), Ericsson GA628 - se yksirivinen. Kestäviä kapistuksia nuokin.

Toki mukaan on mahtunut muutama vähemmän kestävä tapaus. Citymarketista ostettu kohtalaisen halpa DVD-soitin alkoi temppuilemaan heti takuuajan jälkeen ja Lacien NAS-levystä on reilusti alle kahden vuoden sisällä hajonnut kaksi virtalähdettä. Myöskin CM:stä lapsille hankittu halpisstereo hajosi valmistajan kannalta kiusallisesti ennen takuuajan päättymistä. GP:n akkulaturi hyytyi ennen akkuja. Joissakin tapauksissa käyttäjä hyytyi ennen käytettävää. Selvää kulutustavaraa siis.

Vanhennettuhin tavaroihin en vielä kovin monesti ole törmännyt. Tästähän on ollut paljon puhetta viimeaikoina. Kysehän on siitä, kuinka valmistaja tietoisesti jättää laitteen heitteile, jolloin se pikkuhiljaa muuttuu käyttökelvottomaksi, vaikka onkin muuten täysin toimintakuntoinen. Tähän kategoriaan laskisin oikeastaan vain Mio-navigaattorin, johon ei rahallakaan saa uusia karttoja. Tosin laitteen ikä on vielä sen verran nuori, että vanhoilla kartoilla pärjää pitkälle. Vaihdoin kuitenkin pikaisesti merkkiä, kun vanhasta navigaattorista vielä jotain saa. Siemensin tuen lopahtamista takuuaikana taas ei oikein voi konkurssiin ajautuneen valmistajan syyksi laskea. Puhelin toimii edelleen, ehkä vielä useita vuosia, mutta tukea sille ei enää ole olemassa.

Olen pyrkinyt myymään tai antamaan päivittämäni tavarat eteenpäin. Näin laitteiden lopullinen kestoikä jää arvoitukseksi. Uskon kuitenkin, että ainakin osa tavaroista on vielä käytössä joko ostajalla tai jollakin 3. osapuolella.

Nostalgiaa ja vastaavaa

2009-01-19T19:16:00.003+02:00

Päädyin (okei, osittain myös jouduin) järjestelemään sähköpostejani. Minulla on tällä hetkellä postilaatikoissani tallessa lähes kaikki postit toukokuusta 2001 ja satunnaisia viestityksiä aina vuodesta 1995 asti. Sitä aikaisemmat taitavat ikävä kyllä sijaita jo sähköpostien paremmilla postipalvelimilla. Onneksi tuosta välistä (1995-2001) osa pelastamiskelpoisista sähköposteista makaa (toivottavasti) edelleen ikiwanhoilla cd-varmuuskopioilla, huomasinpa jopa lupaavannäköisiä outlook-postilaatikoita vuodelta 2001. Kaikkea toivoa ei ole siis vielä menetetty 90-luvun loppupuolen takaisinmallintamiseksi.

Vanhat sähköpostit ovat kuin automaattinen, lahjomaton päiväkirja. Joitakin posteissa käsiteltyjä asioita on vaikea enää muistaa (olen näemmä kirjoittanut wordplay-ohjelman tekijälle kysyen uusinta versioita ohjelmasta - nyt google opasti minua, että wordplay on joku anagrammiohjelma), osa naurattaa, osa suorastaan nolottaa ja osan muistan vieläkin kuin eilisen päivän.

Myönnän, että on hiukan haikeaa tai vähintään nostalgista lukea lähettämääni viestiä 28.8. 1995, jossa kerron kuinka kiva oli kerrankin logata koneeseen sisään roottina. Olin asentanut linuxin ensimmäisen kerran koneeseeni. Hehkutukseni jatkui, kuinka resetin (ctrl+alt+del, nykyään lienee tuttu jokaiselle winkkarin/linuxin käyttäjälle) painaminen ei aiheuttanutkaan koneen välitöntä uudelleenkäynnistymistä vaan hallitun alasajon: "System is going down NOW!". Levytilaa olin varannut linuxia varten ruhtinaalliset 85 megatavua ja ohjelmista mainitsin erityisesti emacsin.

Hyvä puoli noissa sähköposteissa on (sen lisäksi, että olin älynnyt säilyttää edes osan niistä) se, että ne ovat normaaleja tekstitiedostoja. Vaikka luulen saavani myös loput postitiedostot auki (kunhan jostain kaivan virtuaalikoneeseen outlookin ja outlook expressin), voin tekstimuodossa olevia viestejä lukea ilman ylimääräisiä ohjelmia, suoraan tiedostosta. Samaa ei oikein voinut sanoa, kun pelastin lukemattomilta korpuilta wanhoja harjoitustöitäni (amipro) ja muita tiedostoja.

En edes uskalla ajatella, kuinka paljon minulle tärkää historiaa olen kirjaimellisesti rikkonut, hävittänyt tai tuhonnut. Ja vähintään yhtä paljon hävinnyt itsestään tai muuttunut salatuksi, aivan kuin jo unohtunut kieli, jota kukaan ei enää puhu tai ymmärrä. Olen varma, että jossain on vielä muutama levyke, joita en pysty enää lukemaan myytyäni monta vuotta sitten 5.25" levyasemani "turhana". Ja jossain on vielä yksittäinen 3.5" korppu, jonka saattaisin pystyä lukemaan (taloudessa on sentäs vielä yksi korppuasema), mutta jonka pelastamisen todennäköisyys heikkenee vuosi vuodelta. Jonain päivänä, kun olen päivittänyt tuon korppuasemallisen tietokoneen nykyaikaisempaan malliin, ei minulla enää ole kotikonstein mahdollisuutta palauttaa tuotoksiani takaisin eläviksi. Onneksi korppuasema säilynee yritysten pöytäkoneiden varusteina vielä useita vuosia.

Muistipiirit (70ns):
SIMM 4MB..30pin 3C...795
SIMM 1MB..30pin 3C...230
SIMM 4MB.72pin 32-b..775
SIMM 8MB.72pin.32-b.1550
SIMM 16MB.72pin32-b.2950
SIMM 32MB.72pin32-b.5750

Laatujournalismia

2009-01-19T10:37:00.003+02:00

Suomalainen journalismi kypsyttää. Sanomalehdissä tilanne on ollut kohtalaisen heikko jo pitkään milloin mistäkin säästösyystä. Aamulehden kieli teki jättiloikan alaspäin, kun oikoluku jäljestä päätellen ulkoistettiin lukutaidottomille kanssatoimittajille. Uutena on tullut viime aikoina yhä enemmän palstatilaa saanut "Oikaisuja"-osasto, jolla eilisen historia korjataan vastaamaan edes vähän enemmän todellisuutta. Pääkirjoitus taas jatkaa tutuksi tullutta täysin yksipuolista kaavaa, jossa päätoimittajan silmissä ollutta totuutta ei edes pyritä laventamaan kattamaan myös toisen osapuolen näkökulmaa.

Entäs hesari? Varmasti "laatua", jos uskoo vakaasti siihen, että Helsinki on ainoa asutettu paikka Suomessa ja kehän ulkopuolella on vain susia ja muutama karhu. Helsinkiin kalliilla keskitettyjen laitostenkin siirtäminen muualle on heti tuhoon tuomittu, kun eihän kunnon stadilainen voi minnekään muuttaa. Toiseen suuntaan muuttohalukkuus on luonnollisesti vain "ota tai jätä"-kysymys.

Iltapäivälehdistöä ei kannata edes mainita, ei ainakaan viimeisimmän kalapuikkokohun jälkeen. Kala ei ollut puikko ja rikottu ikkuna olikin jo valmiiksi rikki. Kovasti jäi (tulevan) nuorisorikollisen kuva kiiltäväksi lehdistön myynninedistämisorganisaation jäljiltä.

Entä sitten alan ammattilehdistö? Alaa hallitsee kolme "suurta": Tietokone, MB ja MikroPC. Näistä ensimmäinen on suunnattu ilmeisesti hieman ammattimaisemmin kuin toisen "kaikille viihdettä"-linja. Viimeinen on kai profiloitunut enenmän tai vähemmän jäsenlehdeksi.

Tietokone ja MB jakavat käytännössä yhteiset resurssit. Ei liene sattumaa, että molemmat julkaisivat tammikuun numerossa tietoturhaohjelmien "testin" (MikroPC myöhästyi hiukan, sen katsaus julkistetaan vasta numerossa 2/09). Tai se, että molemmat lehdet "testasivat" samanaikaisesti järjestelmäkamerat. Ehkä lehdissä on ajateltu, että kohderyhmä lukee vain omaa lehteään ja sama juttu voidaan julkaista kahdesti, kunhan liian suoraa copy+pastea vältetään.

MB:n ongelmana on selvästi "kaikkea vähän jokaiselle". Hifi pakkonaitettiin lehteen, mutta lopputuloksena oli muutama huono hittimusiikin levyarvostelu sekä ilman mittauksia ja sokkotestejä kerrotut hifi-laitearviot. Ilmeisesti kukaan ei enää kaipaa asiallisuutta, riittää että joku satunnainen kesäharjoittelija kertoo äänen tai laitteen olevan "hyvä".

Ehkäpä tämä on vain lopun alkua kansalaismedian nostaessa laatuaan samaan aikaan kun virallinen media on yhä enemmän viihteellinen kertoen sidosryhmiensä (=mainostajat yms.) tarinoita (=maksettuja juttuja) ja ikiwanhoja uutisia. Ei välttämättä huono kehityssuunta.

Iloa kevääseen kalenterilla

2009-01-18T13:45:00.004+02:00

Taas ilahdutin sydäntäni, en tosin viinin vaan kalenterin avulla. Väsäsin nimittäin jääkaapin oveen auringon nousu- ja laskuajat, sekä niistä lasketun päivän pituuden. Googlella löytyy paljon valmiitakin sivuja kalentereita varten (jopa suomeksi), mutta itse muotoilin omani openofficen ja netistä saadun yksinkertaisesti muotoillun taulukon avulla. Käytännössä homma siis eteni muodostamalla sopivilla arvoilla ajat selaimen ikkunaan, copy+paste tekstieditoriin, ajat oikeiksi kellonajoiksi (1800->18:00) search+replace-toiminnolla ja tallennus tekstitiedostoksi. Sitten työkalun vaihto ja avaus openofficen taulukkolaskentaan - ja kas, taulukko on lähes muotoilua vaille valmis. "Lähes" siinä mielessä, että sama täytyy toistaa kesäajalle erikseen, koska ko. palvelu ei osaa vaihtaa kesäaikaan tarvittaessa. Mutta se tekniikasta, jokainen osaa käyttää joko valmista kilkettä tai tehdä tuosta muuten haluamansa näköisen... Olisikohan muuten iWorkilla tuosta tullut vielä kauniimpi?

Tiesittekö muuten, että päivä pitenee täällä Tampereella noin 5 minuuttia päivässä? Tai sitä, että maaliskuun alussa päivä on tasan neljä tuntia pidempi kuin nyt? Entä sen tosiasian, että toukokuun puolivälissä tulee päivä, jolloin päivä on yhtä pitkä kuin yö nyt. Sitä odotellessa voi hyvin mielin tuijotella aamuisin kirkasvalolamppuun, kun valoa ei muuten pahemmin näy. Tai tuijottelisin, jos ehtisin, nyt pitää tyytyä kahviin ja kaapin päällä ilkkuvaan kirkasvalolamppuun. No, ainakin voi lohduttautua sillä, että pohjoisessa asiat ovat vielä huonommin...

Kerrankin talvi, vaan kuinka kauan

2009-01-17T19:22:00.003+02:00

Lumetonta on, mutta pakko kai se on uskoa: on talvi. Pakkasta oli reippaat 13 astetta, mutta pitkästä aikaa ulkona näytti muultakin kuin syksyn vesisateen jäljiltä.

Samalla, kun sää ilahdutti, Nokian kännykkäkameran laatu ei. Paljonkohan tuollaisen rojun valmistuskustannukset oikein ovat? 2 senttiä? Paljonkohan olisi maksanut sellainen kamera, jolla olisi saanut edes jotain kaukaisesti kuvaa muistuttavan tallennettua? Tuskin paljonkaan enempää. Mutta pitäähän kunnon kapitalistin voittonsa saada, vaikka valokuvaajan selkänahasta.

Noh, olisi oikea kamerakin ollut, mutta sitä ei oikein lenkillä viitsi raahata. Pitäisikö hankkia joko parempi kännykkä tai pienempi kamera?

Elämä on täynnä valintoja.

Windows 7

2009-01-16T19:59:00.004+02:00

Haa, tämä olikin kohtuullisen hauska, vaikka Hitler-korttia pitikin käyttää.

Hinnoista, pillistä ja vähän muustakin

2009-01-16T19:18:00.005+02:00

Tuli tuossa päivän mittaan mietittyä, kuinka kallista kaikkien haluama pienryhmäopetus yliopiston kohtuullisen mitättömillä palkoilla onkaan. Yhden harjoituskerran (2h) pitäminen maksaa suurinpiirtein 100 euroa, jos pitäjänä on valmistunut sivutoiminen tuntiopettaja. Tietysti toisen vuoden opiskelijoita käyttämällä hinta tippuu - samoin käy ikävä kyllä tasonkin.

Niin, näitä harkkakertoja on käytännössä 5-6 yhden lyhyen kurssin aikana (+samanhintaisia luentoja saman verran tai enemmänkin kaupan päälle). Nopeasti laskien, jos pienryhmäksi lasketaan vaikkapa 5, tulee yhden harjoituskerran hinnaksi 20 euroa/hölö ja kurssin hinnaksi 200-300 euroa henkilöä kohden. Vuoden aikana noita kursseja olisi tarkoitus suorittaa 10-15, joten tulee siinä lukukausimaksulle hintaa. Onneksi pillipiipari on jo valmistunut. Ja onneksi luennoilla käy usein satoja opiskelijoita, vaikka harkoissa tuo viisi voi olla aivan täyttä totta.

KLM näemmä toimi ST1:sen eilen uutisen esikuvana, kun tänään ilmeni, että 20 euron hinnankorotus lennon hintaan muuttuikin salaperäisesti lennon kokonaishinnaksi. Tässä tapauksessa lentolipun mitätöinti sujui helpommin kuin bensan vastaava yritys. Tai voihan ST1 aina yrittää vaatia kaupan purkua ja tuotteen palauttamista.

On muuten yllättävän addiktiivinen peli tuo rock band, saisikohan siihen jotenkin kytkettyä pillipiiparin taskussa majailevan pillin. RB2:ssa soittimien pitäisi olla langattomia, joten toivossa on hyvä elää (sanoi lapamato ja niin edellen).

Mars kuulemma elää, muutenkin kuin suklaapatukkana. Ehkä vielä näemmä pieniä vihreitä miehiä, kunhan ehtivät sieltä kaukaiselta planeetaltaan tänne. Mutta eipä maalaisten kannata pahemmin kaupu...marssilaissserkkujaan hitaudesta syytää, kun itse ovat käyneet vain haukkaamassa palan juustoa läheiseltä maitolaiturilta. Se juustokin mahtoi olla sen verran pahaa, kun käynnit hyytyivät monta vuosikymmentä sitten.

Onkohan muuten tipattomasta tammikuusta enemmän haittaa Suomen kituvalle taloudelle kuin hyötyä juopon puolimädälle ruumiille? Jokuhan voisi tehdä siitä tutkimuksen, saisi se tutkija-parkakin vähän elvytysrahaa pätkätöihinsä.

Pesänhoitajan loki - the beginning

2009-01-15T18:03:00.003+02:00

Tästä se alkaa - nimittäin ensimmäinen blogientry. Ja vieläpä täysin tietoisena siitä, että suurin osa blogeista nääntyvät nälkään tai tekevät parahtaen itsemurhan. Jatko selvittänee, kuinka pitkälle tämä pesänhoitajan haparoiva yhteisöllisyysaskel kantaa. Toinen kenties vähemmän tärkeä kysymys on, minne tässä vielä päädytään. Tuskin minnekään, mutta maasta se aloitteleva blogaajakin, saati sitten pesänhoitaja, ponnistaa...

Pesänhoitaja ja -hoitajuus herättää muuten mielenkiintoisia assosiaatioita. Olisikohan kiva ryhtyä vaikkapa naisurheiluseuran pesänhoitajaksi? Mitä sellaiset tekevät? Liittyykö pesäpallo jotenkin pesänhoitajan arkeen?

Päivän politiikkaa: Sata-komitea päätyi laskelmissaan antamaan köyhemmille elvytystä. Valtionvarainministeriö iski heti oikean suoran ja valitti, kuinka paljon tulisi maksamaan, jos lapsilisän korottaminen ei nykyiseen tapaan leikkaisi toimeentulotukea. Eihän valtion viinatarjoilulle jäisi enää riittävästi rahaa. Miten sitten kävisi Suomen ja suomalaisten maineen?

Muuta kivaa tänään: ST1 päätti myöhäisestä joululahjasta ja myi bensaa kohtuullisen halvalla (0,25 euroa/litra). Suomen talous kiittää!